TOP TEAM VALINTATILAISUUDESTA


[ Vastineet / Follow Ups ] [ Agilitysivujen juttupalsta / The message board of the Agility pages ] [ Vain aloitusotsikot / only starting Subjects ] [ FAQ ]

Jutun lähetti pintaa syvemmälle , Syyskuun 16, 2014 kello: 23:07:33
----------------------------------------------------------------------

TOP TEAM VALINTATILAISUUDESTA

Vastineena juttuun: Re: TOP-team, jonka kirjoitti: Marko Kaminen , Syyskuun 16, 2014 kello: 15:01:34:

Sagin todellakin kannattaisi panostaa TopTeamiin, ettei muutu farssiksi koko homma.

Sagin kisalisenssin omaavana koen velvollisuudekseni nostaa kissan pöydälle ja kertoa TopTeamin tämän vuotisesta valintakokeesta, etenkin kun se tehtiin ns. suljetuin ovin eli yleisöä ei paikalle päästetty katsomaan. Lähtökohta ei siis tuntunut kovin avoimelta etenkin kun laji itsessään on sellainen, että yleisön läsnäolo on oleellinen osa suoritusta. Paheksun syvästi myös sitä, että varsinaista lajikohtaista arviointia oli suorittamassa vain ja ainoastaan kaksi saman kaupallisen firman kouluttajaa, mikä ei eettisesti ajatellen tunnu oikealta ratkaisulta. Lisäksi paikalla oli ohjaajien liikkuvuutta arvioiva henkilö.

Oma näyttöosuuteni kesti maksimissaan kaksi minuuttia. Ensin juoksin 29 esteen radan kertaallen läpi yhdellä virheellä, sitten tein pyydetysti pätkän radasta korjaten aiemman virheeni. Siinä koko homma, siinä mahdollisuuteni. Tuon pariminuuttisen pohjalta tehdyt arvioinnit tuntuvat perustuvan puhtaasti raatilaisten "musta tuntuu" -mielipiteisiin, ei siis selkeästi mitattaviin ja osoitettaviin, todettaviin ja todistettaviin määreisiin, jotka olisi esim. jo paikanpäällä numeerisina arvoina esitetty avoimesti. Koirakon estevarmuutta, radan suoritusnopeutta tai suorituksen nollatoleranssi ei taidettu edes mitata, sen sijaan raati arvioi ohjaajan liikkuvuutta, radanlukutaitoa ja koiran moottoria. Toisin ilmaistuna: raati määritteli arviointikriteerit niin, että saivat tiimiin ketä halusivat. Uskallan väittää, että mitä suurimmassa määrin koko näyttöpäivä oli vain pelkkää teatteria: paikat oli jaettu jo aiemmin tai jossain muualla. Lopputulemana TopTeamiin valittiin sellaisiakin koirakoita, jotka eivät suostuneet esim. keinua toistuvista yrityksistä huolimatta näyttökokeessa tekemään tai joiden radan suoritus oli enemmän tai vähemmän sekavaa ja kisatermein ilmaistuna sisälsi lukuisia hyllyjä ja virheitä.

Loppupuheenvuorossaan päävastuullinen ilmoitti, että ei tunne meitä kaikkia entuudestaan. Siinäpä se. Eiköhän tämän vuotinen TopTeam ole enemmän tai vähemmän tuttujen kauppaa.

Yhtä kaikki, onnea valituille. Joukossa on toki monta sellaistakin, jotka paikkansa on reilusti taidoillaan ansainneet ja iloitsen heidän puolestaan. Onnea myös koko TopTeamille. Mielenkiinnolla jään seuraamaamaan ensi kesän näyttöjä. Toivon, että näin tekisi myös Sagi: tulosta pitäisi syntyä, muutoinhan hommassa ei ole mitään mieltä.


----------------------------------------------------------------------

Vastineet / Follow Ups:





[ Vastineet / Follow Ups ] [ Agilitysivujen juttupalsta / The message board of the Agility pages ] [ Vain aloitusotsikot / only starting Subjects ] [ FAQ ]