TUUS KENNEL -In Memoriam

Sorry, original "in memoriam" is taken from the Finnish PON-club forum, it's not translated in English:

"Nyt kun vähitellen on pahemmasta shokista selvinnyt, niin voin koittaa jotain kirjoittaa Anjon poismenosta, vaikka vieläkin on tunteet pahasti pinnassa :-(

Ensinnäkin haluan kittää kaikkia kannustavista ja osaaottavista viesteistä, ilman niitä ei varmasti olisi niin hyvin jaksanut kestää kaikkea tätä surun keskellä. Näitä kaikkia onneksi olemme saaneet kaikilta tutuilta, myös PON-yhteisöön kuulumattomilta, Anjon kyllä tuntuu muistavan kaikki "koirapiiriläiset".

Anjolla alkoi olla epämääräistä vuotoa, jota epäiltiin hormonaaliseksi, eli juoksut sekaisin. Pahin mitä epäiltiin oli märkäkohtu, jonka vuoksi Anjolle päätettiin (lääkärinkin suosituksesta) tehdä kohdun poisto. Mutta kun leikkaukseen mentiin, niin paljastuikin paljon traagisempaa. Lääkäri huomasi jo ennen leikkausta, Anjon rauhoituksen jälkeen pöydällä, epämääräisen "kyhmyn" mahassa. Muutenhan lääkäri olisi "rutiini leikkauksen" aikana minut päästänyt omille teilleni ja koira olisi pitänyt hakea noin tunnin kuluttua. Vieläkään en osannut pelätä mitään vakavaa, mutta avauksen jälkeen Anjon vatsaontelo oli verta täynnä ja sieltä löytyi noin nyrkin kokoinen kasvain joka oli jo puhjennut verta vuotavaksi. Lisäksi sieltä löytyi pari pienempää kasvainta. Lääkärin tuomio oli tyly: mitään ei ole tehtävissä. Hän ei ainostaan ehdottanut eutanasiaa, vaan suorastaan vaati sitä ihmetellen miten Anjo oli voinut olla niin hyvässä kunnossa (samaa tietenkin itsekin ihmettelin). Elinaikaa kun ei kuulemma olisi ollut kuin muutamissa päivissä enää. Tätä olisi ollut vaikea uskoa, koska samana päivänäkin Anjo oli ollut tosi energinen ja pirteä, eikä mitään merkkiä vakavammista ongelmista ollut. Mutta kun näki kaiken, niin päätös oli nopea, vaikka vaikea, mutta varmaankin oikea, Anjo oli päästettävä ikuiseen lepoon, jossa ei enää vatsan kasvaimet vaivaa.

Anjon taistelijaluonteesta tämäkin kertoi paljon, se ei turhista valitellut. Lääkäri ei tiennyt, että koskaan olisi sisäinen verenvuoto näin ulospäin tullut. Ja Anjo eli silti täyttä elämää loppuun asti! Näin ollen helpottaa tieto, että tosiaankin Anjo sai elää koko elämänsä niinkuin halusi, eikä sairaana päivääkään. Jos kasvaimesta olisi etukäteen tiennyt, olisi varmaankin Anjon viimeisiä päiviä surkuteltu, eikä se olisi päässyt elämään aktiivista elämää loppuun asti. Anjo sai kuolla "saappaat jalassa". Tämä oli täydellinen shokki meille, mutta varmaan Anjolle hyvä loppu.

Anjon alkavasta sairaudesta ei tosiaan päällepäin huomannut mitään, jälkikäteen kyllä jotain merkkejä saattaa myöhemmin huomata, mutta ei mitään noin vakavaa. Keväällä Anjo tuntui vanhentuneen vähän liikaa lyhyessä ajassa, mutta silti se tuntui olevan aina oma energinen itsensä. Kaikki näytti vain normaalilta koiran vanhenemiselta, olihan Anjo täyttänyt 11 v. jo talvella. Mutta kuten Majka jo mainitsikin, heinäkussa Anjo oli agirodussa, ja oli siellä täysin oma itsensä ja teki agility-radalla hienon suorituksen. Nyt kun katselin tuloksia, niin jopa agirodun voittajajoukkueessa kaksi koirakkoa teki huonomman suorituksen kuin Anjo, tuntuu aika uskomattomalta suoritukselta Anjolta, jolla varmasti silloin jo "jäysi" paha kasvain sisuskaluja. Mutta Anjo todella rakasti toimintaa yli kaiken. Ja Anjolla oli varmasti kipukynnys äärettömän korkea, täytyy vain toivoa, että se mitä ei näyttänyt, ei pahoin iteäänkään vaivannut.

Vielä kaksi viikkoa ennen kuolemaansa Anjo kävi agilitykisoissa, missä suoritti sielläkin radan puhtaasti, mutta alle 3 sekuntia yliakaa, siitä (kun Anjo oli niin nopea aina) huomasi että Anjo ei ole ihan kunnossa, mutta silloinkin, kuten sanottu, ei mitään vakavampaa, kuin alkava märkäkohtu, osattu epäillä. Sielläkin kun olii usemapia koiria, jotka oli kuitenkin Anjoa hitaampia. Jälkikäteen tietenkin kaikki on selvempää. Mutta silloinkin Anjo nautti tekemisestä yli kaiken... Anjo oli elämäni ensimmäinen ikioma koira ja elämäni koira, toista vastavaa ei varmasti tule. Olisimme halunneet niin pitää Anjon vielä eläkepäivinäänkin keskuudessamme, mutta niin ei käynyt. Ehkä sitten parempi Anjon kannalta, kun Anjo rakasti toimintaa aina, vaikka niiden välissä kyllä sohvalla makoilukin maistui. On tämä ollut niin raskasta täällä meille kaikille... varsinkin meidän Sanna 4v. itki syvästi ja pitkään Anjon poismenoa, onneksi lapset tuntuvat pystyvän jatkamaan elämää niin hyvin kaikesta huolimatta, jo samana iltana Anjon hautajaisten jälkeen Sannakin pystyi leikkimään omia leikkejään normaalisti, kun vanhemmat olivat vieläkin aika shokissa.

Anjo oli koira johon voi luottaa 100%:sti. Anjon toimintatarmo ja pelottomuus vakuutti jokaisen, joka Anjon sai tuntea. Anjo ei ollut vain täydellinen harrastuskaveri, vaan kaikessa tavallisessakin elämässä koira, jota vain saa hakea. Anjo eli kaikessa mukana aina täydestä sydämestään eikä koskaan pettänyt. Luonteeltaan mielestäni Anjo, oli kuten PON pitääkin olla, eli aina valmis kaikkeen. Olisin voinut kuvitella toisenlaisessa elämässä Anjon tarmokkaasti paimentavan lampaita Puolan alangoilla. Harmittavasti Anjosta ei tullut koskaan äitiä kilpirauhas-sairauden syystä. Muuten niin haluaisin nähdä tulevissa PON-sukupolvissa edes vähän Anjon peräksiantamatonta luonnetta (vaikka tietenkin toista Anjoa ei mitenkään koskaan voi tulla).

Anjo lepää nyt lähellä lempipaikkaansa, eli rinnettä mökillä missä sai juosta mielin määrin ja pulahtaa välillä uimaan. Anjon kirsun vieressä on lohtuna veljensä Touhon perintölelu. Lepää rauhassa rakas Anjo! Me emme tule koskaan sinua unohtamaan!"