Jutun lähetti Sarianna , Tammikuun 7, 2006 kello 00:35:54
Re: PON kaverina, kommentteja kaikilta!Vastineena juttuun: PON kaverina, kommentteja kaikilta!, jonka kirjoitti: Tintti , Tammikuun 5, 2006 kello 09:42:53:
Jospa mäkin kertoisin muutamia ajatuksia polskista.
Alotetaan näistä negatiivisista asioista, joita mieleen juolahtaa tasan yksin, mutta se on ainakin meillä aikas suuri asia. Kyseessä on siis reviirin puolustaminen. Nimittäin jos joku kävelee aidatun pihamme ohi alkaa uskomaton huuto ja pahimmassa tapauksessa neiti loikkaa aidan yli. Ja ihan vihjeenä en suosittele laittamaan kättä aidan sille puolelle missä polski puolustaa reviiriään, sillä voipi olla kädessä sen jälkeen aikamoiset jäljet. Tätä meillä ei onneksi ole tapahtunut, mutta en halua, että niin tulee tapahtumaankaan. Koska Lilla puolustaa reviiriään todella tulisesti neiti ei ole koskaan yksin pihalla vaan aina valvotusti ja jos näen, että joku on kävelemässä aidan ohi otan koiran käskyn alle koska silloin ei ole rähjäämisen/aidan yli loikkaamisen vaaraa... Lilla puolustaa autoamme myös erittäin vimmatusti ja joskus tuntuu, että neiti tulee vielä ikkunan läpi kun joku kävelee aivan automme vierestä enkä itse ole autossa/auton vierellä.
Niin ja löytyyhän omasta polskistani vielä toinenkin negatiivinen asia tai osittain se on kyllä positiivistäkin, riippuu siitä osaako sitä käyttää hyväkseen, nimittäin koirani on erittäin pehmeä.
Pehmeä koira on luonnollisesti kouluttavuudeltaan helpompi kuin kova, mutta liika on jo liikaa, sillä huono kokemus jostain asiasta saattaa vaikuttaa koko loppuelämän, tietysti ainakin meidän tapauksessa pelot ovat vähän lieventyneet, mutta pelko itää kuitenkin. Yksi hyvä esimerkki on siitä kun Lilla liukastui puomilla kisatessamme agilityn 1-luokassa, tippuminen ei ollut korkea, sillä oltiin vasta nousu kontaktilla, mutta vielä kahden kuukaudenkin päästä Lilla ryömi tätä entistä lempiestettään ylös peloissaan ja vaikka nykyään kisaamme jo 3-luokassa vieläkin tietynlaisilla puomeilla koira saattaa ottaa kiellon ja tulla todella varovasti puomin ylös vaikka tästä ikävästä tapahtumasta on kulunut jo yli 3 vuotta. Toinen hyvä esimerkki on se kun tein Lillasta paukkuaran, koira ei pelännyt alun perin laukauksia saati ilotulituksia, mutta kun minä menin kerran pelästymään laukausta on neiti siitä asti mennyt laukauksen kuullessaan täysin paniikkiin ja uutena vuotena sitä on turha edes yrittää saada ulos. Tämä laukauspelko toi meille muitakin ongelmia, sillä koira yhdisti sen tokoon, joten minulta meni puoli vuotta jotta sain koiran taas toimimaan tokossa, koska siitäkin tuli pelottava asia. Eli töitä on tarvinnut tehdä ja välillä olen ollut valmis jättämään harrastamisen kokonaan, koska vastoinkäymiset tuntuvat liian isoilta, mutta työ on kannattanut.Jos jotain huonoa niin löytyy onneksi paljon hyvääkin. Energiaa riittää ainakin omalla karvapallollani vaikka muille jakaa. Lilla on hieno agilitykoira ja rakastaa lajia yli kaiken. Lisäksi väite, että polski paranee vanhetessaan pitää ainakin meillä paikkaansa, sillä kohta kuusi vuotias polski on aivan mahtava tokokoira ja sen kouluttaminen on ollut helpompaa vuosi vuodelta. Kuten tunnettua polski oppii ei toivotut asiat nopeasti, jopa kerrasta, mutta näiden toivottujen asioiden esim. tokoliikkeiden opetteluun aikaa menee suhteellisen kauan, jos vaikka vertaa muihin paimenkoirarotuihin. Mutta mikä on parempi palkka kuin jo toivottomalta tuntuva liike joka ei meinaa mennä koiran päähän ja kun asiasta on pidetty tarpeeksi pitkä tauko polski toimii kuin se olisi aina osannut tehdä homman.
Agilityn ja tokon lisäksi ainakin omani sopii erittäin hyvin haku- ja jälkikoiraksi. Vaikka nämä ovat ne lajit jossa en koskaan tule koirallani kilpailemaan niin on se vaan upeaa katsella kun koira löytää maastosta maalimiehen tai kun se jäljestää hienosti.
Liikuntaa rakastavalle polskille mikään ei ole mukavampaa kuin metsässä vapaana kirmailu ja pikkusiskon kiusaaminen. Tietysti mettästä löytyy myös erittäin hyviä hajuja joiden perässä on mukava mennä.
Oma polskini ei ole maailman ihmisrakkain koira, sitä ei kiinnosta mennä kaikkien rapsuteltavaksi, mutta jos joku väen vänkää haluaa rapsuttaa sitä niin se siedetään. Hellyyttä kyllä haetaan oman perheen jäseniltä ja varsinkin aamuisin pikkupolski voi olla raivostuttavan ihana kun se tunkee sängyssä päälle makaamaan ja pusuttelemaan, sekä kiehnää kyljessä. Niin ja tietysti jutellaan kovaan ääneen niin sängyssä kuin muulloinkin ja varsinkin kun innostutaan.
Tällaisia kokemuksia itselläni on polskista. Täytyy myöntää vaikka perheemme nuorimmainen on belgianpaimenkoira, joka on aivan upea harrastuskaveri niin polski on vienyt koko käden ja todennäköisesti seuraava koira on taas polski tai jos ei ole niin kotona tulee aina olemaan ainakin yksi polski. Polskissa on sitä jotain, mitä ei pysty selittämään, mutta kun yksi on ollut niin aina sellainen pitää talossa olla. Ehkä syynä on oma masokistinen luonne ;)