Jutun lähetti Jännittäjä , Maaliskuun 3, 2009 kello: 08:21:38
Re: KisajännityksestäVastineena juttuun: Re: Kisajännityksestä, jonka kirjoitti: Marko , Maaliskuun 2, 2009 kello: 19:02:54:
Marko kirjoitti:
» Saman ongelman kanssa taitaa painiskella aika usea muukin ja mulla ainakin kisajännitys aiheutti jalkojen pettämistä.» Kisajännistyksen poistamista voi siis harjoitella. Minä juttelin seurakavereille omasta jännityksestä, mutta koin ettei heiltä saanut mitään apua, koska heitä ei jännitänyt tai ei kukaan ainakaan tunnustanut. Huomasin että minun kisajännitykselle naureskeltiinkin tai olivat ainakin huvittuneita ja se ei tuntunut oikein mukavalta kun itse olin aina vähän paniikissa ennen omaa starttia ja se tunne ei ollut mukava. Kannattaa kuitenkin kertoa omasta kisajännityksestä, koska sen avulla voi löytää omasta seurasta henkilön jolla on samanlaisia ongelmia ja voitte yhdessä paneutua asiaan ja vaihtaa kokemuksia.
»
» Minä aloin itse tutkia mielessäni eri tapoja poistaa jännitysta. Systemaattisesti kokeilin eri asioita kuten musiikin kuuntelua ja siinäkin eri tempoista musiikkia. Se auttoikin hetken, mutta pitemmän päälle se ei auttanut.
» Kokeilin tyhjentää pääni ajatuksista ennen radalle menoa ja mielessäni kävin radan läpi yhä uudestaan ja uudestaan.» Minulle auttoi muutama asia eli
» - opettelin radan niin hyvin ettei radan muistamiseen tarvinnut uhrata energiaa
» - opettelin keskittymään vain omaan suoritukseeni.
» - Opettelin luottamaan omaan koiraani
» - loin tarkat omat rutiinit kisa suoritukselle. Rutiinit siitä kun saavun kisapaikalle.
» - Ennen omaa suoritusta on sallituua käyttäytyä itsekkäästi eli ei tarvitse huomata edes seurakavereita ellei heistä ole siinä tapauksessa hyötyä. Seurakavereiden menestyksestä voi juhlia oman suorituksen jälkeenkin.» Neuvoni on jos jännittää niin ei missään nimessä kannata sen takia jättää kilpailuja pois omasta harrastuksesat. Jännitystä voi vähentää vain kisaamalla paljon ja kannattaa luoda oman rutiinin kisapaikalle.
» Kaikessa urheilussa avansana on ITSELUOTTAMUS. Jos itseluottamusta ei ole ei voi myöskään onnistua kovinkaan hyvin. Itseluottamuksen puute aiheuttaa ylimääräistä jännittämistä, mutta periksi ei kannata antaa.
» Tsemppiä kisoihin ja toivotaan etä sinun kisajäänitys pienee.
» Minua jännittää edelleen, mutta nyt se on hallinnassa ja voin nauttia itse kisaamisesta.» -Marko
Kiitos hyvistä vinkeistä ja asiallisesta vastauksesta.
Muista urheilulajeista luettuani, siellä oli keinoja hallita jännitystä. Siinä oli mainittu joko psyykkinen keino tai fyysinen. Minun jännitykseni alkaa jo 1-2 pvä ennen. Suunnittelen jo silloin, miten valmistaudun etukäteen ed. illan, aamun jne. Kaikki menee kisoissa ihan ok, lukuunottamatta maitohappoja reisissä, jotka ovat kipeät seur. päivänä, hengästymistä rataantutustumisen aikana, vaikka en tekisi juuri mitään, takakireyttä jne. Suorituksen aikana en saa itsestäni irti sitä, mitä voisin ja tuo takakireys näkyy koirassa, siitä tulee epävarma ja haluton. Soppa on siis valmis. Olen yrittänyt myös toimia samalla tavalla kuin harkoissa, mutta tuon takakireyden poistaminen ei meinaa onnistua.
Harkoissa ollaan iloisia ja meno rentoa, mutta kisoissa kuin väkisin tunkisi neliötä ympyrän muotoisesta reiästä läpi. Rataantutustumisessa myös mietin tarkkaan, miten koirani suorittaa jonkin vaikeamman kohdan, ja epäluottamus iskee. Useinkaan siinä kaikki menee hyvin, mutta koira saattaa tehdä jotakin muuta odottamatonta, ja sitäkin harvoin, mutta sen verran jo tapahtunut, että luottamukseen on tullut aukkoja. Ja jos tekee, syynä on mun takakireys ja siitä johtuva koiran haluttomuus.
Jos ennen kisoja on kiire, siis myöhästymisen uhan vuoksi, en ehdi jännittää. Toinen on tuo varmistus harkat ed. päivänä (=fyysinen keino). Talvella tätä kertausharkkaa on vaikeampi tehdä, mutta kesää kohti mennään, ja sitä ajattelin alkaa kokeilla.
Mulla on todella hieno koira, upea kaveri, joka yrittää parhaansa. Ja kisoissa jatka käymistä. Koira on vaan hirveän herkkä reagoimaan mun mielialaani. Korpeaa pirusti, että minä aiheutan sille ikäviä tilanteita, jota en haluaisi. Onneksi kuitenkin tiedostan, että syy on minussa eikä koirassa.
Mutta, täytyy vielä tehdä itseni kanssa töitä, ja uskon edistyväni - toivottavasti.