Lyyti

Tuus Ling Woo "Lyyti"

Sukutaulu

Tuus Lingwoo, LYYTI, Lyllerö, Tyllerö, Pulleroinen
Teksti ja kuvat: Kristiina Viljanen

syntynyt 30.03.2000, äiti on Lita, jota tytär aika paljon muistuttaa ulkonäöltään.

Lyyti on aivan ihana koira. Hän ei riitele kenenkään kanssa, eikä tekisi pahaa kärpäsellekään. Matu-polskia hän kyllä pitää kurissa tarpeen vaatiessa, mutta niinhän naiset yleensäkin huushollissa huseeraavat. Lyyti rakastaa ruokaa ja siankorvia ja ihan kaikkea mitä voi suuhunsa panna! Lisäksi Lyyti rakastaa tietenkin ihmisiä, jotka paijaavat häntä, ja joiden sängyn jalkopäähän voi mennä yöllä nukkumaan, tai jotka ottavat illalla peiton alla kellittelemään ja hellittäväksi.

Lyyti on (sukunsa tapaan?) varsin äänekäs PON. Ruokaa odotellessa hän ei millään malta olla hiljaa, ja jos erehdyt kysymään jotain silloin, niin melu vain yltyy. Sama meno ja meteli on kun tulet kotiin, peppu pystyyn ja huutoa. Joskus keskustelu on kyllä myöskin ihan sellaista rauhallista juu juu örinää ja mörinää.

Lyytillä on ihana paksu harmaanvalkoinen turkki. Lyyti inhoaa turkin harjaamista, hän huutaa kuin tapettava sika aina, kun harjataan. Eikä tämä johdu siitä onko takkuja vai ei! Harjaamispaikka kannattaakin valita harkiten, ettei tule syytettä eläimen kiusaamisesta. Kynnet saadaan leikata aivan rauhassa, Lyllerö makaa selällään lattialla ja kynsien leikkaaja istuu hajareisin hänen päällään, helppoa! Pesu sujuu siten, että Tyllerö likoaa lasten muovisessa ammeessa ihanan lämpimässä shampoovedessä kunnes on läpimärkä. Sitten vähän sienellä tupsutellaan sieltä ja täältä, ja puhdasta tuli. Kurakelien aikaan (aika usein muuten täälläpäin) joudutaan tulemaan kotiin autotallin kautta. Nykyään tämä sujuu jo aika automaattisesti, eli suihkutetaan koivet ja vatsa, kuivataan ja sitten vasta sisään. Tässä Lyyti ei huuda : D

Lyyti on tosi tarkkaavainen, kun kävellään ulkona ja seurataan, sen parempaa katsekontaktia on vaikea löytää! Innostus on mieletön, häntä vain viuhtoo, mutta silmät tarkkailee! Luoksetulo ja paikallaanolo on harjoiteltu kotikonstein. Mökillä on esterata, jota hypätään. Huomaa selvästi, että perintötekijöissä on toko-taipumuksia. Valitettavasti perheemme ajankäyttö ei ole antanut aikaa ammattimaiselle harrastukselle. Kotona hän osaa "kuolla" komennosta "PUM". Kieriminen onnistuu kanssa loistavasti. Käsky "pistä kymppi" antaa molemmat etutassut tervehdykseen.

Mökillä saaressa Lyyti nauttii kesäelämästä. Laiturilta uimaan hyppääminen on kivaa. Vielä mukavampaa on kahlata rannasta veteen ja poimia meren pohjasta erilaisia kiviä ja kerätä ne rantakalliolle mukavan näköiseksi kasaksi. Ainoa mikä tässä haittaa, on kun otsatukka menee silmille. Olemmekin monesti leikanneet turkkia lyhyemmäksi, että nämä kesähuvit olisivat Lyytille helpompia, ja turkki kuivuisikin uintireissujen välillä.

Mökillä Lyyti tarttuu aina tilaisuuteen, jos rannalle on ajautunut kuollut kala tai vesilintu, UH HYI!! Kerran etsimme mökin terassin alta kumman kamalan hajun aiheuttajaa, ja kaiken lisäksi Lyyti haisi tuolta samalta eltaantuneelta pilaantuneelta hirveältä... Lopulta löytyi kuollut puolimätä kala, jonka Lyllerö oli innoissaan piilottanut talon alle. Koiranshampoota ei silloin ollut saatavilla koiran hajujen poistamiseksi, mutta Fairy pelasti tilanteen! Mökkinaapurit grillaavat useinkin broileria, ja joskus muovirasiat jäävät koirien saataville. Olemme pesseet oranssinaamaista ponia saunassa muutamaan otteeseen sen jälkeen, kun Lyyti on ollut naapurissa seikkailulla. Onneksi tämä kuului vain nuoruuden hömpötyksiin, ja on jäänyt sivuun nyt vanhemmiten. Ehkä kotonakin on nyt hyvää ruokaa.

Kesällä veneilemme myöskin purjeveneellä. Lyytillä ei ole mitään purjehdusta vastaan. On mukavaa kun satamissa löytyy aina taputtelijoita ja silittelijöitä. Ja on ihanaa istua kannella ja antaa tuulen pöllyttää tukkaa. Pelastusliivit ovat tietysti aina päällä, ja ne ovat tosi cool. Jos myrskyää, niin hän menee kajuuttaan ja ottaa nokoset.

Pari vuotta sitten Lyyti harrasti urheilua skeittirampilla, ja onnettomuudekseen katkaisi kaksi keskimmäistä varvasta toisesta etujalasta. Kävimme yli puoli vuotta röntgenissä, jossa Lyyti oli paikallaan ilman rauhoituspiikkiä! Espoon eläinsairaalan hoitajat muistavat hänet varmaan ainoana koirana, jonka varpaat on useaan otteeseen röntgenkuvattu ilman koiran huumaamista! Tämäkin kertoo siitä, miten luottavainen tuo Tyllerö on. Onneksi jalka on nyt lenkinkestävä, vaikka toinen varvas ei luutunutkaan kunnolla, kun tukiraudat katkesivat. Pihalla on nimittäin sellainen meno ja meininki Matun kanssa, ettei siinä mitään lastat ja raudat mimmiä pitele!

Kauhein kokemus, jonka Lyyti on meille ihmisille aiheuttanut, on rotanmyrkky. Lyyti on nimittäin kaikkien tuntemieni PONien tapaan maailman paras koira avaamaan lukittuja ovia. Olimme varanneet autotalliin hiirenmyrkkyä (RATAK hiiribaari) mökille vietäväksi. Maija tuli koulusta kotiin ja totesi, että Lyytin naama on sininen ja hiirenmyrkkypakkaukset (2 kpl) revitty auki. Ei siinä muuta kuin äkkiä apteekista jättipaketti hiilitabletteja hakemaan ja ne koiran kitaan kaikki. Lisäksi K-vitamiinia. Sitten odoteltiin. Ja odoteltiin. Perskarvatkin tulivat sinisiksi, joten siitä pääteltiin, että ehkä hiilitablettikuuri oli auttanut, mutta silti jännitystä riitti. Onneksi lopulta kaikki kävi hyvin eikä mitään seuraamuksia tullut, emme ainakaan ole huomanneet.

Lyyti on myös kaikkien muiden ahneiden PONien tapaan syönyt kynttilöitä, vessapaperia, erilaisten roskakorien sieältöjä, ja onpa videokaapelikin tullut testattua, ihmisten ruoasta puhumattakaan. Kerran tuli murtauduttua komeroon, jossa säilytetään kuivamuonaa. Kotiin tullessamme vastaan käveli "tynnyrikoira". Ei muuta kuin piski ulos juomaveden ulottumattomiin. Kyllä hän siitäkin selvisi, onneksi. Kokonainen ruisleipä aiheutti myös pikkuisia vatsanpuruja samoinkuin mustikkapiirakka. No, nyt on meillä lähes kaikissa ovissa vessan lukot. Ovenkahvojen kääntäminen aukeamaan epäsäännöllisiin suuntiin kun ei noita PON-rotuisia koiruuksia paljonkaan pidättele. Toistaiseksi yhdistelmä vessanlukko+ovenkahva on pitänyt ne poissa ei-toivotuista tiloista.

Lyyti on rakenteeltaan oikein kaunis ja sopusuhtainen koira, jonka hampaat vain eivät ole ihan toivotussa järjestyksessä. Ehkä tästä hammasepäjärjestyksestä johtuu, että hänellä on mieletön järsimisvimma. Kaikki puiset kuusi keittiöntuoliamme menivät uusiksi, kun tytteli päätti pureskella tukipuut kappaleiksi. Kuudesta tuolista saatiin uudelleen kokoamalla kaksi suht käyttökelpoista tuolia, muut menivät polttopuiksi. Nyt meillä on metallijalkaiset tuolit! Olemme ostaneet "maailman vahvimpia" puruleluja, jotta tyllerö saisi järsimisvimmansa tyydytettyä. Täytyy todeta, että nämäkin puruvarmat lelut hän saa kappaleiksi. Onkohan tähän valmistajan takuu voimassa.

Mukava koira kaiken kaikkiaan. Lenkillä Lyytiä voi pitää vapaana, kun tulee auto tai ihmisiä, niin kutsusta hän aina menee tien sivuun tai tulee luokse. Tähän tietenkin tarvitaan pikku nami palkinnoksi, PONista, kun on kyse.