Jutun lähetti ITe , Toukokuun 24, 2015 kello: 12:28:45
Re: Aktiivikilpailijoiden kouluttaminen seurassa?Vastineena juttuun: Re: Aktiivikilpailijoiden kouluttaminen seurassa?, jonka kirjoitti: Koulutettava , Toukokuun 24, 2015 kello: 08:13:23:
Et ole tainnut lukea muita kommenttejani. Olen koko ajan korostanut, että kouluttajien koulutukseen on syytä panostaa. Pidän sitä erittäin tärkeänä, mutta jotenkin tässä tuntuu aina unohtuvan se pointti, että on ihan eri asia panostetaanko kouluttajien koulutukseen vai sellaisten kilpailijoiden koulutukseen, jotka eivät kouluta. He ovat kaksi täysin eri ryhmää. Kyllä minäkin ymmärrän sitä, että jos hankkii koulutusta ulkopuolelta ja maksaa siitä suuria rahoja, niin toivoo saavansa sen käyttämisestä jotain korvausta. Kysymys on kuitenkin myös siitä, että miten ja millä tavalla tuo osaaminen voidaan arvottaa. Se, että käy ulkopuolisissa koulutuksissa ei automaattisesti tee osaajaa eikä välttämättä edes hyvää kouluttajaa. Monen kohdalla ulkopuolinen koulutus on kehittänyt häntä sekä hyväksi kilpailijaksi että hyväksi kouluttajaksi, toisten kohdalla ei kumpikaan tavoite ole toteutunut. Pelkkä ulkopuolisilta hankittu koulutus ei siis ole riittävä ehto jollekin hyvitykselle. Ja miksi tulisi edes hyvittää siitä, että käy ulkopuolisilla, mutta pitää asiat omana tietonaan. Siinä, että ei jaa tietojaan ei ole mitään väärin, mutta ei siinä kyllä ole mitään syytä, miksi tarvitsisi jotain seuran puolesta hyvittääkään. Miksi hyvittää tyhjästä?
Toisaalta näen, että kouluttamaan oppii vain kouluttamalla. Jokainen voi oppia paremmaksi kouluttajaksi. Ihan jokainen. En myöskään tiedä ainuttakaan ammattimaisesti kouluttavaa, joka ei aluksi olisi ollut seurassaan ryhmäkouluttaja. Yhden tai oikeastaan kahden kouluttajan osalta epäilen, että he ovat aloittaneet suoraan ammattikouluttajina, mutta en ole heistäkään kovin varma. Jos oletetaan, että Suomessa olisi vaikkapa 5 tällaista suoran polun käynyttä, niin yli 5000 lisienssin haltijan joukossa he edustavat promillen osuutta ja kouluttajien osalta ehkä prosenttia tai paria. Toimimalla ryhmäkouluttajana on siis mahdollisuus oppia sekä lajia että kouluttamista. Sillä tavalla voi hankkia itselleen myös ammatin, kuten monet ammatikseen kouluttavat ovat osoittaneet. Hyvä näin. Suunta on oikea. Näiden ammatikseen kouluttavienkin on kuitenkin pidettävä huolta omasta osaamisestaan. Jos osaaminen ei ole riittävää tai se ei kestä vertailua muiden osaamisen kanssa, niin markkinat rankaisevat. Ei löydy enää asiakkaita.
Suomessa on hyviä ammatikseen kouluttavia, mutta meillä on myös aivan erinomaisia harrastajakouluttajia sekä nykyään myös valmentajapätevyyden hankkineita osaajia. Ammattilaiset vastaavat lähinnä itse oman osaamisensa kehittämisestä. Seuroilla ja SAGIlla on tärkeä rooli kehittää koulutusohjaajien ja valmentajien tietoja ja taitoja. Siinä on paljon tehtävää, mutta heidän koulutuksensa pääpointti tulee olla kehittää heitä kohti parempaa valmentamista.
Kun puhutaan kilpailijoista on lähestymiskulman oltava toisenlainen. Siinäkin on kaksi erilaista lähtökohtaa. On SAGIn ja kunkin seuran. Nyt kirjoitan vain niistä asioista, joita seurassa voidaan pohtia. Ensinnäkin jokainen seura voi päättää ihan mitä itse tahtoo kenenkään muun vaikuttamatta siihen millään lailla. Mielestäni on vain kohtuullista, että kun yhteisten rahojen käytöstä päätetään, niin niin toimintatavat ovat avoimet. Kerrotaan siis se, mitä mikäkin maksaa. Seura saa tukea ketä tahansa ihan millä yleisesti hyväksytyllä periaatteella seuran sisällä vaan on päätetty, mutta esitän kysymyksen missä kulkee kohtuus? Onko kohtuullista, jos seuran kilpailija vaikkapa 3-luokassa odottaa saavansa kaiken ilmaiseksi osallistumatta itse mihinkään? Erityisesti asetan kyseenalaiseksi sen, että jos hän odottaa saavansa ulkopuolisten koulutusta ja muut maksavat tuon koulutuksen.
Toiveeni on, että kouluttajien koulutus ja huippujen koulutus asioina eriytetään toisistaan, kun niistä puhutaan tai toimintaa suunnitellaan. Kouluttajien koulutukselle toivon annettavan riittävästi tukea, jotta kouluttajien osaaminen kehittyy. Pelkkien kisaajien tukemiseen toivon selvää budjetointia, jossa kaikki näkevät minkälaisia tehtävät panostukset ovat. Ennen kaikkea odotan, että suuri enemmistö päättää, mikä toimintamalli ja panostus on seuran kannalta kohtuullinen ja kuitenkin tukee harrastajien ja kilpailijoiden edistymispolkuja aina maan kärkeen asti. Sen sijaan odotan seurojen ns. "huipuilta" maltillisia odotuksia sen suhteen, mitä toisten tulisi maksaa heidän harrastamisestaan varsinkin jos itse ei ole kovin innostunut seuran eteen työskentelystä. Seura ei ole minun ajatusmaailmassani mikään lypsävä lehmä vaan yhdessä tekemisen yhteisö. Nostan hattua niille seura-aktiiveille, jotka tekevät työtä myös muiden kuin itsensä kehittämiseksi.