Jutun lähetti Ei nin huolissaan , Lokakuun 12, 2014 kello: 14:21:14
Re: keinonurmi ja syöpä?Vastineena juttuun: Re: keinonurmi ja syöpä?, jonka kirjoitti: Huolissaan , Lokakuun 12, 2014 kello: 11:52:25:
Huolissaan kirjoitti:
» Tätä asiaa voidaan kuitenkin miettiä myös siltä kantilta, että ihmiset eivät syö kumirouhetta, koirat syövät... Eivät tokikaan tarkoituksella, mutta se määrä, mitä sitä menee palkatessa suuhun on aika hurja. Vaikka kuinka yritän kiinnittää asiaan huomiota, niin kyllä ainakin mun koiralla menee säännöllisesti se kuolainen, maahan tipahtanut lelu uudestaan suuhun. Eli altistus on paljon suuremmassa mittakaavassa, kuin vain kumirouhehöyryjä hengitellessä.» Rouheettomat nurmet yleistyvät hurjaa vauhtia ja ne on hemmetin hyviä treenata. Alle solumuovia, niin jousto on jopa parempi, kuin kumirouheella.
Näissäkin on eroja jos "ruoho" on pitkää jää rouhe syvälle nurmeen eikä ole "syötävissä" eikä myöskään leviä ympäristöön/ tarvitse kotiin kantaa. Valitettavan moni rouheettomat nurmet ovat liukkaita ja muutamaa paikkaan en edes koiraani veisi treenaamaan. Onneksi olen vain kuunteluoppilaan yhdessä seminaarissa oli aika ikävän näköistä menoa varsinkin maxsi koirilla kun vetivät kylkimyyryä kurveissa ja uudella matolla.