Jutun lähetti Kaikki lajit , Huhtikuun 1, 2014 kello: 13:24:35
Re: Ruotsissa osataan: pikkumaksit medeissäVastineena juttuun: Re: Ruotsissa osataan: pikkumaksit medeissä, jonka kirjoitti: Pikkupikkumaksi , Maaliskuun 30, 2014 kello: 20:02:31:
Tosiasia aina on se, että jokainen koira ei sovelu agilityyn kokonsa, terveyden, motivaation tms. syyn vuoksi. Myöskään jokainen henkilö ei koe agilityä sopivaksi lajiksi itselleen, syystä tai toisesta.
On hyvin tärkeää, että jokaiselle henkilölle ja koiralle etsitään sopivat ja mukavat lajit. Ei kaikkien kanssa tarvi harrastaa samaa lajia. Olen kisannut koirallani agilityä ja lopettanut lajin ensimmäisenä päivänä, jolloin koira ilmaisi käytöksellään ettei laji ole koiralle mielekäs. Jokaisessa lajissa on hyvät ja huonot puolet, eikä agility välty tältä. On ohjaajan tehtävä valita koiralle ja itselleen yhdessä sopiva laji. Mitään lajia ei tule harrastaa vain sen vuoksi, että ohjaaja haluaa - molempien täytyy haluta agilityä olemassa olevien käytäntöjen mukaisena tai kehittää omissa oloissa sopiva variaatio lajista. Lajin ei pidä muotoutua joidenkin äärilaitojen yksilöiden tarpeista. Jos ohjaajalla on motivaatiota ja halua, hän etsii sopivat koirat, jotka soveltuvat lajiin hyvin. Se ei tarkoita rotuksirjon kaventumista, vaikka niin moni ehkä ajatteleekin. Keski- ja Etelä-Euroopassa, jossa ihanneajat saattavat olla hyvin tiukkoja meikäläisiin verrattuna on ihailtavan paljon rotuja radalla. Siellä on jopa hienompi rotukirjo kuin suomessa, vaikka meillä suoomessa mainostetaan ainutlaatuisen laajaa rotukirjoa (pelkkä harha). Mineissä ja mediessä voi kisapaikalla olla vain kaksi shelttiä koko viikonloppuna ja makseissa borcol ei suinkaan ole se ainut rotu, ei edes puolet osallistujakirjosta. Agilityyn sopivia rotuja riittää vaikka kuinka paljon ja niillä voi olla hauskaa harrastaa, ja monella rodulla voi menestyä, vaikka kukaan aikaisemmin sitä ei olisi tehnyt. Tärkeintä on löytää itselleen sopiva rotu, joka soveltuu hyvin omiin mieliharrastuksiin.