Jutun lähetti Päätöksen kriteerit , Maaliskuun 24, 2014 kello: 12:19:39
Re: TopTeam valmennusVastineena juttuun: Re: TopTeam valmennus, jonka kirjoitti: Lakipykälät , Maaliskuun 22, 2014 kello: 10:46:04:
Valintoja koskevat kriteerit olisi kyllä ihan hyvä avata, mutta kysymys voi olla myös painotuksista. Ensihätään tulee mieleen vaikkapa halu rauhoittaa tilanne. Viime aikoina on ollut vetoa suunnasta jos toisesta ja jos itse olisin päättäjänä, helposti nostaisin tilanteen rauhoittamisen perusteissa melko korkealle. Jos kouluttajiksi oli hakemassa henkilöitä, joilla viimeaikoina on ollut jotain julkisia ja tunnettuja kärhämiä niin jättäisin heidät pois parin vuoden ajan. Tämä ihan vain siksi, että tilanne rauhoittuisi. Jos he osoittaisivat kasvun ja kypsymisen merkkejä, niin toki heidän kohdallaan asiaan voidaan palata, mutta ei pariin vuoteen. Uskon ennemminkin, että heitä eivät kuitenkaan nuo tehtävät kovin paljoa kiinnosta. Ei ainakaan nyt.
Toinen asia on raha. Jos kouluttajaksi haluavalla on kohtuuttoman suuria taloudellisia toiveita tehtävän hoitamisesta, niin minusta päättäjien on syytä miettiä, mikä on järkevää rahan käyttöä. Ilmaiseksi ei ketään saa, mutta kohtuus on aina kohtuus.
Kolmas asia on tehtäväkuva. Paljon riippuu siitä, mitä vetäjien kanssa on sovittu
heidän rooleistaan. Onko vetäjillä mahdollisuus ja halu käyttää "avustajia"? Hyvä organisaattori voi olla loistava valmentaja, jos pystyy hyödyntämään apujoukkoja niillä alueilla, joissa on omia heikkouksia. Homma on nykyään kaikissa yksilölajeissakin teamityötä. Valmentaja on teamin vetäjä ja varmistaa, että kaikki asiat tehdään kunnolla ja kehitystä tapahtuu. Tärkeintä on, että treenattavat saavat kunnollista palautetta, josta he voivat hyötyä myös jatkossa. Suurin ongelma nykykoulutuksessa on, että valmennettavalle ei jää aina edes videota suorituksesta. Miten sitä parin viikon päästä enää samaa juttua analysoi? Silloin voisi kuitenkin olla paras hetki arvioida muutosta, kun jo muutaman kerran on ehkä tehnyt asioita toisin. Vain aidosti vertailemalla näkee mahdolliset hyödyt jos on nähdäkseen. Joskus kannattaa jopa palata vanhaan tapaan.