Jutun lähetti ITe , Lokakuun 27, 2016 kello: 11:55:15
Re: Ranking mättääVastineena juttuun: Re: Ranking mättää, jonka kirjoitti: Tää on niin tätä , Lokakuun 25, 2016 kello: 23:26:57:
Olipa kyseessä provo tai ei, niin demokratian tarkoitusta ja merkitystä ei ainakaan ole haluttu ymmärtää. Ensinnäkin on kaksi eri asiaa puhutaanko päättämisen demokratiasta vai harrastamisen demokratiasta. Sitten toinen asia on vielä kysymys siitä, mitä tuolla demokratialla tarkoitetaan.
Kun SAGIa perustettiin, oli tärkeimpänä lähtökohtana tuoda lajia koskevat päätökset seurojen valtuuttamien edustajien päätettäväksi ja ohjattavaksi. Seurat ovat suomalaisen agilityn selkäranka ja SAGI on seurojen yhteistyöelin. Siellä päätetään niistä asioista, joista seurat eivät voi yksinään päättää ja joissa tarvitaan yhteisiä näkemyksiä, jotta homma toimii.
Ennen SAGI päätökset teki Kennelliiton hallituksen nimittämä toimikunnan vetäjä ja hänen itse kutsumansa työryhmä. Työryhmissä oli ihan hyviä agility-ihmisiä, mutta minkäänlaista valtuutusta heillä ei ollut seuroilta ja harrastajilta kuin aivan viimeisessä kokoonpanossaan. Seurojen oli myös todella vaikea tuoda asioita edes keskusteluun puhumattakaan siitä, että oltaisiin tehty yhteisiä päätöksiä. SAGIn perustamisen jälkeen on tehty yleiskokouksissa satoja yhteisiä päätöksiä ja toteutettu lukuisia kyselyitä niin säännöistä kuin monesta muustakin asiasta. Kentän ääntä on kuunneltu, mutta päätökset on tehty enemmistön valitsemalla linjalla. Tietysti enemmistöpäätöksiin sopeutuminen on monelle vaikeata, mutta se on demokratiaa ja se on tapa jota Suomen laki ja yhdistyksen säännöt edellyttävät.
Kysymys ei ole aina pelkästään päätöksien sisällöstä, myös rahalla on merkityksensä. Raha tulee harrastajilta ja seuroilta, joten niiden enemmistön ääntä on kuunneltava. Kyllä seurojen ja harrastajien profiilit eroavat niin paljon toisistaan, että jokainen löytää itselleen sopivan yhteisön on harrastuksen laatu sitten mitä tahansa. Suurin osa harrastajista myös ymmärtää, että eri harrastamisen tasolla on panostettava eri asioihin ja hyväksyvät, että rahoituksella on painopisteitä. En ole esimerkiksi kuullut kovinkaan monen kyseenalaistavan maajoukkueen tukemisen kun on kysymys MM- tai PM-kisoihin osallistumisesta. Sen sijaan huomattavasti enemmän keskustelua aiheuttaa muunlainen valmentautumistuen jakautuminen. Koska kysymys on merkittävistä rahasummista, tulee niistä päättää demokraattisesti. Ei voi olla niin, että rahoittajan ääntä ei kuunneltaisi ja ne rahoittajat ovat seurat ja harrastajat. Ei ole olemassa mitään avaruudesta tullutta rahaa, jota voitaisiin jakaa kuulematta kentän ääntä. Se joka huutaa kovimpaa ei kuitenkaan omaa yhtään enempää äänioikeutta kuin kaikki muutkin harrastat omaavat.
En muista tavanneeni kertaakaan agilityn harrastajaa, joka ei olisi jollain tavoin halunnut kehittyä harrastuksessaan olipa taso sitten aloittelija tai huippukisaaja. Yhdellekään harrastajaryhmälle olosuhteet, koulutus ja kilpailut eivät tipahda taivaasta vaan kaikkea niitä on suunniteltava ja rakennettava päivästä päivään ja vuodesta vuoteen. Jokainen joka haluaa kehittyä, varmasti ymmärtää, että jossain tasolla organisaatiota on tehtävä päätöksiä ajoissa, jotta ne asiat, jotka oma kehittyminen muutaman vuoden päästä tarvitsee olisivat valmiita, kun tuo aika koittaa. Tuohon päätöksentekoon vaaditaan demokratiaa ja runsain mitoin vapaaehtoisia harrastajia, jotka ovat valmiita käyttämään omaa aikaansa asioiden toteuttamiseksi. Noita vapaaehtoisia ei voi tuohon työhön pakottaa, heitä voi vain kannustaa. Siinä ei diktatooriset menetelmät auta, kun on motivoitava. Demokraattinen päätöksenteko, jossa "myydään" ideat ja ajatukset harrastajille on ainoa tapa, joka kantaa pidemmän päälle. Kuka haluaisi olla vain käskytettävänä, tahdottomana työrukkasena ja maksajana. Ei varmasti kovinkaan moni. Se, että tietää itseään kohdeltavan tasa-arvoisesti muiden harrastajien joukossa, sen sijaan sitouttaa yhteisten asioiden toteuttamiseen. Tätä sitoutumista ei poista edes se, että aina joukossa on henkilöitä, jotka pyrkivät muiden tekemistä mollaamaan ja/tai vain hyötymään muiden aherruksesta. Kun demokratia antaa mahdollisuuden puuttua myös kohtuuttomaan oman edun tavoitteluun, muutaman virtuoosin toimintaakin jaksaa kestää. Sinällään omia tavoitteita on hyväkin olla ja niiden olemassa olo on positiivista, oman edun tavoittelu ei sen sijaan ole yhdistysten sisällä erityisen maineen arvoista.
Selvyyden vuoksi tulee vielä erottaa yhdistystoiminta ja sen ulkopuolinen toiminta toisistaan. Jokainen harrastaja voi toteuttaa agilitynkin parissa omia mieltymyksiään aivan vapaasti yhdistystoiminnan ulkopuolella. Kun omalla rahalla maksaa omasta harjoittelusta vaikkapa aivan erinomaisissa agility-alan yrityksissä, se ei kuulu kenellekään muulle millään lailla. Rahaa saa laittaa ja palvelutuotteita ostaa aivan rajoituksetta, kunhan se tapahtuu omaan piikkiin. Samoin firmat saavat kehitellä omia tuotteitaan juuri heille sopiville kohderyhmille. Se on jopa firmojen onnistumisen edellytys ja elinehto. Yhdistysten ja firmojen sekä harrastajien ja asiakkaiden asioita ja näkökulmaa ei pidä kuitenkaan sekoittaa keskenään. On eri asia olla asiakas tai toimia demokraattisen yhdistyksen jäsenenä. Yhdistyksessä äänestetään kokouksessa, asiakkaana äänestetään ostamalla. Se on aivan eri asia niin nyt kuin tulevaisuudessakin.