Jutun lähetti helppo elämä , Maaliskuun 12, 2016 kello: 16:43:32
Re: AgilitypaneeliVastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: kisaaja , Maaliskuun 10, 2016 kello: 10:56:23:
Kommenttina vaan: olen kisannut yli kymmenen kertaa sekä karsinnoissa että SM-kisoissa kahdella eri koiralla, kahdessa säkäluokassa. Meillä ei ole ollut koskaan kotona esteitä ja seuran kentälle ei olla päästy treenaamaan kuin kerran viikossa, kuuden koirakon ryhmässä 1,5h (sisältäen radanrakennuksen ja purkamisen sekä esteiden siirtämisen varastoon)
Talvella ei olla kisattu paitsi lämpimissä halleissa ja tauot on pidetty seuran koulutusten taukojen mukaan kesällä ja keskitalvella. Olen toiminut myös koulutusohjaajana seurassa.
Koulutusosaamiseni ei ole noiden kisakoirien uran alussa ollut kummoinen näin jälkikäteen ajateltuna, mutta silti tuolla treenisysteemillä molemmat olivat ensimmäistä kertaa karsinnoissa 3.4v ikäisinä. Olemme pari kertaa sijoittuneet karsinnoissa kymmenen kärkeen.
Muuta liikuntaa koirat harrastavat, samoin itse, mutta emme ole mitään himosporttisia. Kontaktit on koulutettu pariin kertaan uudesti, samoin keppien itsenäisyys.
Ei se hyvän tason osaaminen niin mahdottomia vaadi, jos koira on motivoitunut tekemiseen ja sen pää kestää korkean viretilan ja vauhdin.Upeat panelistit, kiitos.