Jutun lähetti Innostunut , Tammikuun 22, 2016 kello: 12:46:00
Re: Agilitykenttä kotipihalle?Vastineena juttuun: Re: Agilitykenttä kotipihalle? , jonka kirjoitti: Jari Lukkarinen , Tammikuun 22, 2016 kello: 09:10:10:
Kiitos paljon vastauksista!
Sen verran voisin täsmentää, että nimenomaan hiekkakenttää olen ajatellut. Pihan muu nurmikkokin on huonolla leikkaamisella, joten lisäriesaa en tällä saralla kaipaa kun aika on aika kortilla muutenkin. Ja laiskakin olen.
Budjetiksi olen ajatellut noin 5 tonnia. Niin paljon menee rahaa kenttä- ja hallivuokriin, että tuollainen summan takaisinmaksuaika on kohtuullinen. Toki talvella joutuu edelleen treenaamaan hallilla, mutta Etelä-Suomessa sulaa aikaa on kuitenkin reilusti.
Jonkinlaisen murskekerroksen haluaisin alle, jotta vesi valuisi nopeasti pois. Onkohan salaojitus kuinka tarpeellinen? Kyseessä siis tosiaan loiva metsäpohjainen rinne, jonka alaosassa kulkee avo-oja. Mietityttää myös se, kuinka valtava homma on muokata rinteeseen tasainen kohta. Jos kenttä on vaikkapa 20m leveä, niin vaatinee jo melkoisesti täyttömaata, vaikka kallitus ei alunperin kovin suuri olisikaan. Itse asiassa arvon vielä myös kentän paikkaa, sillä rinne loivenee mitä pidemmälle talosta mennään, mutta toisaalta haluaisin kentän suht lähelle taloa enkä kauemmas naapureiden rajan läheisyyteen. Eli mitä tasaisempi kohta, sitä enemmän on naapurisopu vaarassa. Tosin haja-asutusalueella ollaan, joten ei täällä kylki kyljessä asuta.
Pintakerroksen tosiaan olisi varmaan hyvä olla suht ohut, mutta kuitenkin joustava. Onkohan mitään mieltä sekoittaa hiekkaan kumirouhetta tms.? Mietityttää myös hiekan pölyäminen kesällä, eli saisikohan sitäkin vähennettyä sekoittamalla hiekkaan jotain?
Saakohan 5 tonniin tuollaisen kentän tehtyä? Valoja tai aitoja en ainakaan heti laita, joten niitä ei tarvitse laskea mukaan. Itsellä ei ole mitään koneita, mutta työtä tietysti voisi tehdä itse sen mitä pystyy ja talkooapuakin olisi varmasti saatavissa. Mutta maaurakoitsijan joutuisi palkkaamaan ja kaikki materiaalit ostamaan.