Jutun lähetti ITe , Tammikuun 16, 2016 kello: 13:45:28
Re: Sagin pyöreät vuodetVastineena juttuun: Re: Sagin pyöreät vuodet, jonka kirjoitti: Pohojosesta , Tammikuun 16, 2016 kello: 13:11:52:
Se kertoo ennemminkin siitä, että olen tallannut tätä Suomenniemeä jo 56 vuotta, joista 54 vuotta täällä Turussa. Muitakin jokia olen toki nähnyt, mutta Aurajoen näen lähes joka päivä, joten sen virtaamista olen ehkä eniten katsellut. Mistä se sitten kertoo, ehkä siitä, että veden virtaaminen minua kiinnostaa. Jos veden virtaaminen on ongelma juuri Aurajoessa, niin voin toki ilomielin lisätä jokien nimilistaa pidemmäksikin maantieteellisen tasapainon säilyttämiseksi ja ettei jollekin tule paha mieli. Vielä on muistissa kansakoulun lauluhokema Suomen mereen päättyvistä joista. Kaikkea hyvää agilityn saralla kuitenkin minkä tahansa virtaavan veden seuraajille asuvatpa he sitten pohjoisessa tai vaikkapa tuolla kaukana 170 km päässä idässä Helsingissä. Toivottavasti tänäkin talvena on mahdollisimman vähän hyydepatoja. Sekin on iloinen tosiasia, että jokaisen meistä on asuttava jossakin kunnes mullat ripotellaan päälle. Onneksi näin netin kautta kaikki ovat aivan yhtä hyvin saavutettavissa asuinpaikasta riippumatta ja lähes realiajassa. Matka ei siis koskaan ole minkäänlainen este hyvien ja rakentavien ajatusten esilletuomiseksi.