Jutun lähetti ITe , Syyskuun 24, 2015 kello: 12:15:50
Re: Koirien kutsumanimiVastineena juttuun: Koirien kutsumanimi, jonka kirjoitti: Blondi , Syyskuun 23, 2015 kello: 09:54:43:
Meidän laumassa on aikoinaan yhden koiran nimi vaihtunut, kun se tuli jo täysikasvuisena kotiimme ja nimi ei tuntunut oikein istuvan emännän suuhun. Onneksi koiran tiedoissa rekisterinumerolla on jatkokäsittelyn kannalta se eriyttävä merkitys, jolla tulostiedot ohjautuvat oikealle koiralle. Lisäksi joidenkin koirien ulkomaalaiset rekkarinumerot aiheuttivat yhdessä vaiheessa päänvaivaa, kun eräät kisaajat käyttivät satunnaisesti vaikkapa alkuperäistä saksalaista tunnusta ja toisessa kilpailussa uutta suomalaista tunnusta. Onneksi tähänkin on käsittääkseni Kennelliitossa saatu toimiva käytäntö. Ongelma ei aina ole ollut muutenkaan helppo, kun vielä ohjaajienkin nimet ja kutsumanimet ovat eri listoilla ja seurojen omissa tietojärjestelmissä vaihdelleet. Miten koota tietoja vaikkapa rankingiin, kun vaikkapa "Matti Heinosia" voisi olla nimellä "Masa Heinonen" ja Virtasia, Jokisia ja Aaltosiakin on Suomenniemi pullollaan. Matit (Masat), Arit (Askat), Petrit (Petet) jne.. ovat siis olleet tietojärjestelmille ongelma, vaikka kaikki saattaisivat heidät tuntea. Lisenssijärjestelmä ja sen tunnus on tuota ongelmaa korjannut, mutta en tiedä, onko se jo kokonaan hävinnyt. - Toivon niin, mutta epäilen - Aina löytyy jostain, joku joka osaa tehdä jotain niin eri tavalla, että virheitä syntyy. En edes ala arvuutella, missä tuollaisia virheen mahdollisuuksia löytyy.
Sitten on vielä tuo ohjaajan vaihtaminen. Välillä Matin nimellä tuntuu radalla juoksevan henkilö, jolla on selvästi Matin karvanaamaa sievemmät kasvonpiirteet ja muodokkaampi vartalo. Silloin tulee helposti mieleen, että ehkä radalla onkin Pirkko. Jotenkin vaan tuntuu monilta unohtuvan ohjaajamuutoksista kertominen. Myös järjestäjillä on toisinaan jäänyt ilmoitettukin muutos jäänyt kirjaamatta. Ei siihen nyt maailma kaadu ja useimmiten on kyseessä puhdas moka, mutta toisinaan tuntuu, että sitä tehdään tarkoituksellakin. Väärin ja vilpillistä se on, jos sillä pyritään saamaan jotain hyötyä realisoituisi se sitten tavalla taikka toisella. Näihin hyödyntavoittelutapauksiin on järjestäjän ja tuomarin myös puututtava.