Jutun lähetti ITe , Heinäkuun 1, 2015 kello: 10:53:26
Re: agility ei ole urheiluaVastineena juttuun: Re: agility ei ole urheilua, jonka kirjoitti: Koiraurheilua , Heinäkuun 1, 2015 kello: 09:54:48:
Tässä tuntuu menevän puurot ja vellit yhdeltä sun toiselta sekaisin. Kyse voi olla myös käytettävistä perusteluista prosessin aikana. Aina voidaan kysyä, millä perustellaan ja mitä?
Ensinnäkin Suomessa on edelleen liikuntalaki (tosin uudistettu) ei mitään urheilulakia. Kaikkia liikuntaan liittyviä asioita ei edes käsitellä opetus- ja kulttuuriministeriössä vaan kyseessä on poikkihallinnollinen toiminta ja vaikutukset. Yleisin liikuntapaikka ovat jalankulkutiet ja -reitit, niistä päätetään kaavoituksen yhteydessä ja ylläpitokin on useimmiten ihan muiden kuin liikuntaviranomaisten hoidettavissa.
Kun puhutaan liikunnasta keskiössä on ihminen, ei koira. Jos ihminen juoksee kuntopolkua koiran kanssa tai ilman, ei se juokseminen miksikään muutu. Ihan samat askeleet ja sama rasitus siitä seuraa, jollei anna koiran vetää. Liikuntasuoritus on ja pysyy. On tietysti jokaisen oma asia, käveleekö, juokseeko hiljaa vai juokseeko kovaa. Harrastamisen ja suorituksen intensiteetillä on erilainen vaikutus. Koska ja millä intensiteetillä normiliikunta muuttuu urheiluksi on tulkintaa. Itselleni urheilu tarkoittaa sitä, että aletaan kilpailla tuloksella. Jotta pääsisit mahdollisiman hyvään tulokseen ja menestyisit suhteessa kanssakilpailijoihisi sinun tulee harjoitella eri tavoin. Oma fyysinen harjoittelu on osa tuota harjoittelua. Mitä korkeammalle asetat tavoitteesi, sitä suurempi merkitys omalla fyysisellä harjoittelulla on, koska kilpakumppanisi joka tapauksessa niin tekevät. Agilityssä fyysinen harjoittelu ei kuitenkaan riitä. Ei riitä, että olet itse kentän nopein ja ketterin. Aivan samoin kuin jalkapallossa, nopein ei välttämättä ole kentän paras pelaaja. Sinulla täytyy olla pallo hallussa. Agilityssa tämä tarkoittaa, että tuo (inhorealistisesti sanottu) väline eli koira täytyy olla kunnolla koulutettu ja myös fyysisesti kunnossa. Se, että "välineellä" on myös kuntovaatimus ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että niin täytyy olla kunto kohdillaan tuolla ohjaajallakin.
Kun nostat esille ajatuksen, että agility ei ole mielestäsi urheilua sinun silmissäsi, niin toki sinulla on siihen oikeus. Omalta kohdaltani voin toisaalta todeta, että näin yli 100 kiloisena körilläänä kyllä tunnen nahoissani lajin fyysiset vaatimukset, vaikka viimevuosina omakohtaiset kokemukseni lajin harjoittelemisesta ovatkin hyvin vähäisiä. Sen verran olen kuitenkin harjoituskentillä aikaa viettänyt, että ihan oikea hiki on pintaan kihonnut. Vuosiin en ole virallisissa kisoissa ollut radalla, joten en itsekään pidä itseäni urheilijana, mutta jos harjoituspätkän juoksen, niin kyllä se ihan liikunnalta maistuu ja paita kastuu. Kun katsoo taas seurakavereitani, jotka vetävät kuntopiiriä, juoksevat lenkkejä, hankkivat psyykkistä valmennusta ja ylipäätään yrittävät päästä parempaan fyysiseen ja henkiseen kuntoon selvitäkseen kilpailurasituksista ja pitääkseen yllä mehdollisuuksia pärjätä kilpailussa, niin kyllä he minulle edustavat jopa urheilemista. Eivät he yksinkertaisesti pysyisi koiransa edellä tai rinnalla tai ylipäätään oikeassa paikassa suhteessaan koiraan tuon kilpailusuorituksen aikana, jos heidän oma fysiikkansa ei olisi riittävällä tasolla.
Nyt oikeudessa tehdyssä päätöksessä painopiste on ollut siinä, että koiria koulutetaan. On totta, että koiria on koulutettava eli väline on saatava haltuun ja sen kunnossapysymisestä on pidettävä huolta. Ei kukaan jääkiekossakaan lähde huonoilla ja rikkinäisillä hokkareilla kentälle, jos haluaa pelata edes kakkosdivarissa. Siitä huolimatta vaikka jalassa olisi maailman parhaat hokkarit vain harvoissa on ainesta Jari Kurriksi. Sitä taitoa ja tekniikkaa ei pysty rahalla ostamaan. Se käsittelytaito syntyy tuhansien harjoitustuntien työllä. Aivan samoin agilityssa todelliselle huipulle ei ole oikotietä. Teoriassa hyvän koiran ja jopa koulutetun voi ostaa, mutta oman osaamisen eteen on tehtävä työtä. Harjoitushallilla koulutusohjaajat ja valmentajat kouluttavat ja treenaavat ohjaajaa eli ihmistä. Ihmisen fysiikkaa ja taitoja harjoitetaan. Se on liikuntaa. Ohjaaja pyrkii saamaan koiran eli "pelivälineen" haltuunsa. Se on lajin harrastamisen edellytys, mutta toisin kuin oikeus perustelee, on kuitenkin vain yksi osa totuutta. SE, ETTÄ KOIRAA KOULUTETAAN EI MITENKÄÄN MITÄTÖI IHMISEN FYYSISEN TREENAAMISEN OLEMASSAOLOA. Nyt oikeus on täysin sivuuttanut osan tuon toiminnan luonteesta. Ihan niin kuin autolla ajossa oltaisiin jo siirrytty google-ohjaukseen vaikka se ei ole käytännön todellisuutta. Ei yhden asian mukanaolo eli pelivälineen haltuunotto tarkoita, että ihmisen fyysisyyden merkitys olisi minnekään kadonnut. Nyt oikeus mitätöi kokonaan tuon toisen puolen, ilman että tosiasiassa perustelee sitä lainkaan.
Jokainen saa tuntea harrastavansa liikuntaa tai urheilevansa tai miten tahansa asian itselleen selittää tai perustelee. Lain edessä ihmisten fyysistä tekemistä tulee kuitenkin mielestäni arvioida samoin perustein lajista riippumatta. Se, että jossain lajissa kaikki sen harrastajat eivät joudu suorituksen aikana oman fyysisen suorituskykynsä äärirajoille ei tarkoita, etteikö laji olisi liikuntaa tai urheilua. Muuten voisimme edellyttää, että kaikki kaatuisivat kuolleena maaliin, kuten ensimmäisen maratonin juossut juoksija. Siinä oli sitä itsensä loppuun ajamisen meininkiä täysin kiistattomasti.