Jutun lähetti Luonnollista , Maaliskuun 2, 2015 kello: 12:25:06
Re: JännittääVastineena juttuun: Jännittää, jonka kirjoitti: Jännittäjä , Helmikuun 27, 2015 kello: 10:40:24:
Hei jännittäjä!
Jännitys on luonnollista ja jollain tasolla jopa välttämätöntä. Uskoisin, että aika moni jännittää, puhutaanpa sitten urheilusta tai vaikkapa jostain esiintymisestä. Agilityssä molemmat ainekset ovat läsnä, yksin kun pitää yleisön ja tuomarin tarkkaillessa antaa näyttöään.
Mieti, mitä oikeastaan edes jännität. Mitä tapahtuu, jos epäonnistut tai miten edes määrittelet itse epäonnistumisesi? Oletko realistinen tavoitteinesi? Mikä onkaan kisaamisen ja agilityn tavoite ylipäätänsä itsellesi?
Voittamisen, onnistumisen ja menestymisen vastakohtana on häviäminen ja epäonnistuminen. Toisaalta uskon, että kyky menestymiseen mitataan nimenomaan sillä, miten hyvin siedät epäonnistumista ja vastoinkäymisten jälkeenkin rohkenet vaan yrittää uudelleen.
Kaikilla agilitykisaan osallistuvilla on yhtenäinen oikeus suoritukseensa, olipa sitten miten kokenut tai taitava. Ainoa, jolle olet tilivelvollinen suorituksestasi on viime kädessä sinä itse - ja koirasi. Toivottavasti uskallat nauttia yhteisestä tekemisen ilosta koirasi kanssa, koska viime kädessä siitä pitäisi olla kyse. Agility on positiivinen asia. Kannattaa pitää mielessä, että harrastaminen saattaa loppua joko koiran tai ohjaajan loukkaannuttua tai elämäntilanteen muututtua. Itse olen kiitollinen joka kerta, kun saan startata koirani kanssa, koska tiedän, että silloin asiat on hyvin. Jos elämä ei olisi mallillaan, en varmaankaan kisaisi tai ehkä edes harrastaisi koko lajia sillä hetkellä. Minulle agilityjännitys on hyvää jännitystä. Eli siis myönnän, että jännitän minäkin. Luulisin, että kaikki jännittää. Olet rohkea, kun uskallat ottaa asian esille. Jännityksen kanavoiminen positiiviseksi voimavaraksi on oleellinen osa kohti parempia tuloksia. Olet siis oivaltanut jotakin merkittävää!