Jutun lähetti Jesu , Marraskuun 20, 2014 kello: 20:59:12
Re: Agilitykoirasi terveystuloksetVastineena juttuun: Re: Agilitykoirasi terveystulokset, jonka kirjoitti: Meitsi , Marraskuun 20, 2014 kello: 16:56:49:
Mun tuntemat ltv1 koirat eivät oireile selkäänsä ja tosiaan useamman eläinlääkärin, fyssarin ym. mielipide on ettei se aiheuta oireita. Jos ltv1 koira oireilee voimakkaasti, niin kyllä mä lähtisin etsimään syytä myös jostain muualta. Toivoisin myös, että jokainen ottaisi jatkossa ne viralliset lausunnot koirastaan. Ihan jo jalostuksen kannalta. Sakemanneja, maleja, bortsuja ja aussieita onkin kohtuu hyvin kuvattu. Muita sitten vähän vähemmän.
Monen pienen rodun kohdalla täysi tutkimattomuus on kummallisen yleistä. Mun mielestä koiran luustokuvaus kuuluu asiaan siinä missä lämmittelyt ja jäähdyttelytkin.
Neljä omaa koiraani ovat olleet luustoltaan (a-b ja 0)terveitä. Kolmella on selkä epävirallisesti ok ja näistä kaksi kuvattu myös vanhempana. Nuorimmalla on sitten myös virallinen lausunto ltv0. Olen siitä onnellisessa asemassa, että kaikki kuvatut kasvattini on tutkittu myös ltv:n osalta. Suomessa kuvaaminen on kuitenkin kohtuu yleistä. Mikäköhän on käytäntö ulkomailla?
Joku oli harmissaan siitä mitä kaikkia oireita jätetään liiton lausuntojen ulkopuolelle. Faktahan on se, että siellä ei voida mitään muuta lausua kuin kuvista todettavat asiat. Mitään jumituksia, epäpuhtauksia ei kuvista nähdä ja niihin vaikuttaa niin moni muukin asia.