Jutun lähetti no , Syyskuun 24, 2014 kello: 23:11:10
Re: Onnea junioreiden Suomen mestareilleVastineena juttuun: Re: Onnea junioreiden Suomen mestareille, jonka kirjoitti: Minna ja Suvianne , Syyskuun 24, 2014 kello: 22:16:32:
Minna ja Suvianne kirjoitti:
» Koska olen vanha, muistan vanhoja asioita :). Mutta siellä hevospuolella Solbergin Tutun Frenchman pärjäsi seniorikisoissa Tutun kanssa ja oli nuorten EM kisoissa neljäs ja joukkuehopeaakin sai. Samoin Netta Tammisalon tamma Esplanada voitti kait useammankin SM kullan Netan kanssa ja oli mukana nuorten EM joukkueessa.
» Ja siihen maailman aikaan meidät junnut laitettiin aina Tutun Pakistanin selkään opettelemaan laukanvaihtoja, varsinkin niitä ykkösiä. Hevonen oli ihan kone opettamaan kokemattomille nuorille, miten sarjavaihtoja tehdään. Upeaa oli myös, kuinka arvokkaiden ja hienojen hevosten omistajat suostuivat hevosiaan lainaamaan. Eikä niistä edes mitään maksettu! Tutu muuten lainasi toista hevostaan Eriksonin Jennylle myös olympialaisiin.
» Eli kyllä hevosurheilun puolelta löytyy esimerkkejä! (tai löytyi, en ole enää niin aktiivisesti kisamaailmassa mukana, että osaisin lonkalta sanoa, vieläkö näin tehdään).Hienoa!
Varmaankin eri kisoissa oli myös eri ratsastaja? Varmaankin ko. ratsastaja treenasi/kilpaili ko. hevosen kanssa hiukkasen pidempään ja säännöllisesti? Tutun/Frencmanin/muiden ohjaajien ja Netan/Esplanadan/muiden ohjaajien aika hyvä historia löytynee netistä, josta harjoittelun ja yhdessäolon voi jokainen tarkistaa. Ei ne muutaman kuukauden/viikon mittaisia tuttavuuksia ole!
Opetusmielessä tuskin sinunkaan mielestä, ei koiraa voida laittaa opettamaan ohjaajaa???