Jutun lähetti Flip , Heinäkuun 29, 2014 kello: 17:10:46
Re: Keinukammosta eroonVastineena juttuun: Keinukammosta eroon, jonka kirjoitti: Apua , Heinäkuun 21, 2014 kello: 13:06:32:
Meillä koira pelästyi sitä kun parisen kertaa pääsi menemään aika vauhdilla keinun päähän, ja tuntui ilmeisesti tassuissa, tai liike sitten pelästytti. Tämän jälkeen alkoi jännittää keinulla.
Mä tein sitten niin, että opetin koiran itse hallitsemaan keinun liikettä. Eli ihan kotona leveä lankku halon päälle, ja siinä tehtiin todella pienellä keinuliikkeellä kontaktille palkkausta ja opetin erikseen "keinu" sanaa, jotta koira tietää että mitä tällä esteellä on tulossa (ei tule yllättäen) ja koira itse saa rauhassa siirtää painonsa oikeassa kohtaa. Tätä tehtiin päivittäin, 3-4 toistoa kerralla. Ensin koira jännitti vähän alussa, mutta sitten alkoi luistaa ja tästä tuli kiva leikki. Ja tämän jälkeen itse oikea keinu ei tunnu enää vaikealta, kunhan muistan aina vaan kertoa että mennään keinu-esteelle. Keinua ei kuitenkaan tehdä treeneissä nykyään kuin 1-2 kertaa radan yhteydessä.