Jutun lähetti niinpä , Kesäkuun 19, 2014 kello: 12:38:36
Re: sm-kisatVastineena juttuun: Re: sm-kisat, jonka kirjoitti: ??? , Kesäkuun 19, 2014 kello: 11:15:25:
» Näit puolikuntoisia ja kipeitä koiria ? Esim ja miksi et sitten puuttunut ?
En ole tuo jolle kysymyksen esitit, mutta onhan tuolla esim. noita tapauksia joilla ihan jo virallisten tulosten mukaan esim. vaikea nivelrikko, mutta omistajan näkemyksen mukaan koira on ilmeisestikin terve. Minä en pidä nivelrikkoista koiraa agilitykuntoisena vaikka mikä olisi ja ulospäin terveeltä näyttäisi, mutta mitenpä tuommoiseenkaan puutut kun jokainen saa vissiin tehdä omaisuudellaan mitä haluaa. Tai jos koira vaikka hyppää ja liikkuu todella huonosti radalla tai on lihava, silloin se on mielestäni tuomarin homma puuttua asiaan. Onneksi olenkin itse muutaman kerran nähnyt tuomarin näin tekevän ja jopa keskeyttävän koirakon suorituksen.Kisoista, mielestäni ne olivat ihan hyvin järjestetyt ja työntekijät avuliaita, miinusta kuulutuksista (juonnosta tai sen puutteesta), katsomon puutteesta ja parkkipaikkojen sekä ohjauksen puutteesta. Paikat olivat tosiaan jo lauantai-aamuna täynnä ja jouduin etsimään melko kauan parkkipaikkaa. Myös pohja oli melko huono, isoja teräviä kivenmurikoita ja muuta sälää radalla. Kokonaisuutena kuitenkin mukavat kisat ja enemmän plussaa kuin miinusta, kiitos!