Jutun lähetti ITe , Tammikuun 13, 2014 kello: 14:10:31
Re: EO-rankingVastineena juttuun: Re: EO-ranking, jonka kirjoitti: jokuvaan , Tammikuun 12, 2014 kello: 17:48:30:
Esitetyt pohdinnat ovat ihan aiheellisia. Ylipäätään on mielekästä aina kerätä ja koota asioiden huonoja sekä hyviä puolia yhteen ja lähteä sitä kautta rakentamaan uutta tai parantamaan vanhaa järjestelmää. Toinen peruslähtökohta tulee mielestäni aina olla, että valintasäännöissä tulisi olla mahdollisimman vähän tulkinnan varaa. Mitä vähemmän, sitä parempi. Vaikka valintajärjestelmä varmasti kiinnostaa suurta joukkoa kisaajia, olisi varmasti eduksi, jos mahdollisimman moni entinen maajoukkuekilpailija ja useat muut, jotka mahdollisesti kiihkeästikin maajoukkueeseen haluaisivat, kertoisivat näkemyksensä. Tavoitteena tulisi olla järjestelmä, jonka vähintään enemmistö huippukisaajista voisi allekirjoittaa. Tarkoitan tällä noin 20 kunkin säkäluokan parasta. Tämä siksi, että ei välttämättä ole lajille millään tavalla eduksi, jos tyytymättömyys valintamenettelyyn on potentiaalisimmilla valituilla heikko. Jokaisessa valintamenetelmässä tulisi valinnan tapahtua mielestäni kilpailullisin ansion. On aina arvostuskysymys mitä ominaisuutta eniten painotetaan, mutta menetelmä on aina valittava ennen valittuja eikä päinvastoin.
Joskus on aika antaa tunnustusta. Ehkä nyt on se aika. Mielestäni Oreniuksen Juha kehitti varsinkin maajoukkuekarsintaa oikeaan suuntaan. Mielestäni myös Janitan sivuilla esitetty arviointi nykyjärjestelmän ongelmista oli ansiokas ottamatta mitenkään kantaa siihen, mitä tämän perusteella olisi tehtävä. Toivoisin näkeväni enemmän muidenkin huippukisaajien pohdiskeluja ja ehdotuksia. Sellaisia pohdiskeluja ja ehdotuksia, joita tehdään ilman sarvia ja hampaita sekä tavoitteena agilityn kehittäminen ja paras.
Se minkä toivon huippuohjaajien ympäri Suomea muistavan on kuitenkin lajintalous. Itselleni MM-kisat ovat olleet ehdoton arvostuksen huippu ja päätapahtuma. Jatkossakin pidän muita kisoja kuten European Open ja WAO:n kisa kuitenkin toissijaisina. Kun SAGIa aikoinaan perustettiin, yhtenä lähtökohtana oli, että pystyttäisiin takaamaan maailman tärkeimpään kilpailuun mahdollisuus päästä jokaiselle suomalaiselle huippukisaajalle olipa tämän taloudellinen asema minkälainen tahansa (työttömyyden, opiskelemisen, yksinhuoltajuuden tai minkä tahansa takia). Pitäisi riittää, että on vain yksinkertaisesti parempi kuin kukaan muu. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä on tavoiteltava lähtökohta. Olen edelleen sitä mieltä, että ensin katsotaan, mihin lajin taloudelliset resurssit riittävät tämän ykköskilpailun suhteen ja vasta sitten arvioidaan, onko mahdollisuuksia johonkin muuhun. Vuonna 2013 seurat olivat sitä mieltä, että edes MM-kisoihin Etelä-Afrikkaan ei ollut varaa lähteä. Ymmärrän päätöksen, mutta olin siitä eri mieltä. Seurojen tahto kuitenkin sanelee raamit. Niillä on oikeus päättää ja niillä on siitä seuraava vastuu. Siksi maajoukkueen kokoa ei voida kasvattaa tai valita tärkeitä arvokilpailuita ja tapahtumia vain huippukisaajien ehdoin. Kärjistäen todettuna huippuja tulee ja huippuja menee (aivan kuten päättäjiäkin), mutta toivottavasti seurat säilyvät ja pitävät huolta lajin tasosta vuosikymmeniä. Olen sitä mieltä, että huippu-urheilulle tulee antaa kunnon mahdollisuudet, mutta sitä ei tule tehdä niin, että seurojen toimintaedellytykset vaarantuvat ja normaali harrastustoiminta jää hunningolle ja saa vain maksumiehen roolin, kun huiput matkustavat maailmalla.
Maajoukkueen brändi kuuluu yksinoikeudella SAGIlle ja se on siten meidän seurojemme yhteistä todella arvokasta omaisuutta. Sitä ei tule tärvellä mitenkään eikä antaa sitä minkään tahon käyttöön ilmaiseksi, vaan sen arvoa on nostettava ja mahdolliset tuotot saatava palvelemaan yhteisen harrastuksemme etua. Jokaiselle harrastajalle tulisi olla kunnia-asia tavoitella rehellisin ja vilpittömin mielin sekä oikeudenmukaisin valintajärjestelmin maajoukkuepaikkaa sekä rakentaa maajoukkueen imagoa positiiviseen suuntaan. Ei ole siis yhdentekevää edes imagomielessä, minne lähetetään ihan oikea maajoukkue ja mihin vain joukko suomalaisia harrastajia menee osallistumaan kansallistunnusten alla. Meillä jokaisella on oikeus olla ylpeästi suomalaisia, mutta vain tiettyihin kilpailuihin lähetetään maajoukkue. SAGI on toiminut ja voi toimia joissakin tapauksissa jonkinlaisena koordinaattorina ja puolueettomuuden takaajana vaikkapa antamalla ranking-järjestelmänsä ennalta määriteltyjen sääntöjen perusteella jonkinlaisiin joukkueiden kokoamisiin erilaisiin yhteyksiin, mutta ehkä kannattaisi olla erittäin tarkkana sen suhteen, mitä ryhmää mahdollisesti kutsutaan maajoukkueeksi varsinkin, kun välttämättä mitään juridisia sopimuksia ei ehkä ole olemassa. Tämä ei vähennä sen arvoa, että jotkut tekevät työtä suomalaisen agilityn levittämiseksi, mutta kohtuuden nimissä juridiikkaa ei voi eikä saa unohtaa. Se ei olisi oikein SAGIa eikä myöskään muuta toimintaa vetäviä tai osallistujia kohtaan. Aidoksi maajoukkueeksi voidaan mielestäni kutsua sellaista ryhmää, joka ottaa vastaan tarvittaessa käskyjä SAGIn hallitukselta ja sitoutuu näihin määräyksiin. Ehkä tälläisille joukkueille tulisi löytää joku muu nimike kuin maajoukkue. Uskon kuitenkin kaikkien toimineen täysin vilpittömässä mielessä ja pyyteettömästi. Se ei kuitenkaan poista kaikkia ongelmanäkökulmia ja jopa vastuuta, joka saattaa näkyä myös kansainvälisesti.