Jutun lähetti keinuleikkiä , Joulukuun 31, 2013 kello: 16:12:10
Re: Miten selättää keinukammo?Vastineena juttuun: Miten selättää keinukammo?, jonka kirjoitti: kii-kaa , Joulukuun 31, 2013 kello: 01:14:58:
Juuri vastaava tilanne oli meillä. Monelta taholta apuja hain, mutta ratkaisevaa vinkkiä en saanut. Rupesin miettimään, miten innostaisin koiraa, joka ei peloltaan uskaltanut edes makupalaa ottaa keinulla eikä leluista välittänyt. Keskityin harjoittelemaan vain ja ainoastaan oleellista eli sitä mitä koira pelkää: keinahdusta. Ostin rautakaupasta hyllylevyä, oisko ollu puolitoista metriä pitkä ja 40 cm leveä. Maalasin ja sirottelin märälle maalille vähän hienoa hiekkaa, niin ei ollut enää liukas. Sen jälkeen pieni puukapula "keinun" alle. Nurmikolla harjoittelin, niin ei kolissut ja kapulan kokoa kasvatin vasta aikaa myöten. Keskityin keinautukseen. Heti kun lauta kallistui, palkkasin. Sen sijaan että olisin vienyt koiran alas asti, käänsin koiran makupalan avulla toisinpäin, jolloin saatiin heti uusi pieni keinautus aikaiseksi. Aika pian koira lakkasi pelkäämästä sitä keinautusta, kun ei ollut ensi alkuun iso. Jossain vaiheessa vein kipot keinun molempiin päihin. Kun koira otti makupalan toisesta päästä, vein makupalaa jo toiseen päähän. Koira ei poistunut keinulta, vaan pyörähti alhaalla aina toisinpäin ja suuntasi toiseen päähän. Lopulta vein saman homman isolle keinulle. Keinuleikkiä. Kivaa pitää olla koiralla ja ohjaajalla. Alastulokontaktit otetaan mukaan vasta sitten kun keinu itsessään ei pelota.
Tämä on ainoa metodi, joka oman koirani pelon vein. Paljon uhrasin asialle aikaa ja treenikertoja, oleellista on vaalia hyvää positiivista virettä ja saada ilon myötä vauhtia keinulla aikaiseksi. Täydellinen ei keinumme toki ole, mutta pelosta ei ole enää tietoakaan. Ollaan jopa voitettu ratoja, joilla keinu on. Siinä missä koirani vielä kaksi vuotiaana tärisi keinulla, 1,5 vuotta myöhemmin se on jo agivalio.