Jutun lähetti niinpä , Joulukuun 3, 2003 kello 13:18:45
Re: Kilpailujen kalleus-ei sittenkään lisää aina harjoittelutilaaVastineena juttuun: Re: Kilpailujen kalleus-ei sittenkään lisää aina harjoittelutilaa, jonka kirjoitti: miksei joskus voisi ajatella positiivisestikin? , Joulukuun 3, 2003 kello 11:51:40:
miksei joskus voisi ajatella positiivisestikin? kirjoitti:
» kop kop, um-piiristä kirjoitti:
» » Hallin omistaa ja sen käytostä päättää oy. osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen ja oman edun tavoittelu. Voittoa tuotetaan liiketoiminnalla.
» » Harrastusseuran tarkoitus taas on mm. tarjota harrastusmahdollisuus kaikille jäsenilleen karvoihin katsomatta, voiton tavoittelu ei ole sallittua urheiluseuralle.» Sen verran oli pakko lähteä kommentoimaan, että ehkäpä osakeyhtiö jakaa/helpottaa hallin tuottamaa suurta taloudellista riskiä sekä selkeyttää hallin ympärillä toimivaa rahaliikennettä niin että systeemi on helpommin hallittavissa. Tai ehkäpä maailman kaikki ihmiset, jotka yrittävät saada jotain aikaiseksi ovat läpeensä pahoja ja mätiä ja ne loput sitten ovat saamattomia ja patalaiskoja. Kumpaan ryhmään sinä kuulut?
Voi luoja, että me suomalaiset sitten ollaan perusnegatiivistä sakkia. Jos joku yrittää jotain hyvää saada aikaan nin eikös se kateuden pistos iske muualla. "Voi että kun niillä on hieno halli, nyt ne rahastaa sillä ja sinne ei pääse kuin autolliset jne". Luuleko joku tosiaan, että hallien rakentaminen on ilmaista? Jos seurat sitten pitävät ilm. hinnat ennallaan tai nostavat eurolla niin voi kamalaa. Jonkun pitää maksaa myös se halli josta varmasti on kertynyt myös suomeksi sanottuna hitosti velkaa!! sitä pyritään rahoittamaan varmasti moninkeinoin myös kilpailujen ilmoittautumismaksuilla. On ollut selvää jo pitkän aikaa, että halleille on kysyntää ja lisää tarvittaisiin edelleenkin. Ihme juttu, että tässä pohjoisen ulottuvuuden maassa sitä ei vielä kaikki tajua. Kyllä treenit/kisat on kivempi olla katon alla kuin taivasalla suomen suloisessa jäätikkö/mikä-lie kelissä.
Ei luulis, että on näin paljon narisijoita mutta kun lukee näitä kommentteja aiheesta kuin aiheesta niin huomaa kuinka hemmoteltuja kisaajia meillä on kun mikään ei tunnu kelpaavan!