Jutun lähetti Mikko Aaltonen , Lokakuun 27, 2003 kello 11:32:04
Re: LajiliitostaVastineena juttuun: Lajiliitosta, jonka kirjoitti: kuuleeko kukaan? , Lokakuun 27, 2003 kello 10:18:05:
Kauhukuvia on aina mukava maalailla... ;) Ihmettelen miksi lajiliittoon halutaan mielellään yhdistää kaikki mahdolliset ikävät asiat, vaikka niillä ei välttämättä olisi mitään tekemistä keskenään?
Kuten täällä on jo useampi henkilö kirjoituksissan todennut niin lajiliiton muodostavat lajin harrastajat joten liitosta tulee melko pitkälti juuri sellainen kuin harrastajat haluavat. Tietenkään kaikki päätökset eivät voi miellyttää jokaikistä harrastajaa mutta demokratialla päästään jo melko pitkälle.
Mistä on peräisin pelko että kisaoikeutta jotenkin rajoitettaisiin tai että se myönnettäisiin vain tietyn rotuisille tai niille, "joilla on jo hyviä tuloksia"?
Tänä päivänäkin on oltava jonkin seuran jäsen jotta sitä voi edustaa kisoissa, joten tilanne ei käsittääkseni muuttuisi tässä suhteessa mitenkään. Osa seuroista on pelkästään agilityyn erikoistuneita ja osa yleisseuroja, mutta mitä siitä?
En ole kuullut että missään vaiheessa olisi kaavailtu SKL:sta eriytymistä. Päin vastoin, koko ajan on keskusteluissa painotettu että lajiliitto olisi SKL:n jäsen/alaisuudessa.
Agilitysta urheilulaji = koirien douppaus?
Toivon mukaan lajiliiton myötä saataisiin mahdollisuus dopingtesteihin, ainakin arvokisojen yhteyteen ja satunnaisin pistokokein tavallisiin kisoihinkin. Eli uskoisin että lajiliitto ja urheilustatus ennemminkin vievät antidoping-asiaa eteenpäin. Nythän ei minkäänlaisia testejä tehdä vai onko se niin että laji säilyy puhtaana niin pitkään kun asiaan ei kiinnitetä mitään huomiota ja ollaan sinisilmäisiä? Tuskinpa.Nykysäännöissäkään ei millään tapaa rajoiteta saman ohjaajan osallistumista useamman koiran kanssa, joten tälläkin hetkellä vaikka joku Avan ohjaaja voi osallistua useammalla koiralla samaan SM-kisaan ja yrittää viedä koko potin kotiinsa! Ja ne lainaohjaajatkin ovat kisoissa ihan yleinen näky.
toinen agilitaaja myös "korvesta", mutta silti lajiliiton kannalla
Mikko Aaltonen
kuuleeko kukaan? kirjoitti:
» Moi! Tässäpä vähän kauhukuvia mitä lajiliitosta vois seurata. Kyllähän liiton avulla (status) vois saada rahaa, mutta se merkitsee sitä että pitäis varmaan olla palkattu henkilö joka seuralla hoitamaan rahaliikennettä. kyllä pikkurahojen liikuttelu hoituu vapaaehtoisvoimin, mutta jos tukea saadaa ulkopuolelta, siitä seuraa myös vastuuta! Ja kukahan sitä rahaa saisi? Isot seurat etelä-Suomessa, jotka on pelkästään agiseuroja. ei niitä rahoja tänne korpikylille tulisi, meillä kun ei edes OLE agilitySEURAA!
» Sit kun tulee se lisenssi...kenelle se annettais? Niilekö, joilla ON jo hyviä tuloksia, vai kaikille halukkaille, vai LIITTOON KUULUVIEN SEUROJEN jäsenille? Eriarvoisuus lisääntyisi? Entäs sitten koirat? Pitäsikö niiden sit olla puhdasrotuisia, kun isoihin kisoihinkaan ei sekarotuisilla pääse? Mitäs sit tekee ne, jotka ei kuule mihinkään agiseuraan? Ne ei sit kisaa? Ja esim. ratsastajille pidetään kursseja, ennenkuin ne voi lunastaa lisenssin. Kurssilla opetellaan mm. säännöt. Tuleeks semmoinen sit agiinkin?
» Koiratoiminnassa suuri järjestö on edelleenkin Kennelliitto. Siinä on eniten jäseniä ja hyvät yhteydet muualle maailmaan. Kannattaako eriytyä kennelliitosta joka kuitenkin on tähän asti taannut ihan hyvät puitteet agilityn harrastukselle? Jos siitä tulee ns. urheilulaji, voi siihen pesiytyä ns. lieveilmiöitä, kuten esim. koirien douppaus. Ja entäs sitten, kuten raviurheilussa, tuleeko agiinkin "lainaohjaajia", jotka sit vain käyttää toisten koiria radalla, kun on kerran niin hyvä! Ei meinaan ole yksinkertaista hevosen ohjaaminen raveissa, jos siihne kuka vain pystyisi niin olisi useampi Jomppe Kontio! Eli sit vaan joku Avan ohjaaja viemään pari kolme maksia SM.kisoihin ja keräämään potin kotia. Kun "oikeassa" urheilussa ei saisi rajoittaa osallistumisoikeutta?
» Kuten varmaan olette huomannee olen SYVÄSTI lajiliittoa VASTAAN! Jos me ei saada lajille arvostusta tällä porukalla joka jo ON lajin parissa, niin miten joku liitto siihen auttais? Liiton mukana tulee vaan riitoja, sanoo "ratsastusporukoiden riidoissa mukana olleen" kokemuksella yksi pieni agilitaaja täältä korvesta.