Jutun lähetti anne , Toukokuun 2, 2003 kello 00:39:52
Re: YhteistyöstäVastineena juttuun: Yhteistyöstä, jonka kirjoitti: Ärsyttää , Toukokuun 1, 2003 kello 23:13:01:
Ärsyttää kirjoitti:
» Vähän yhteistyöstä seuroissa...» Olen soitellut porukkaa töihin erilaisiin kisoihin, sekä virallisiin että epävirallisiin. Yleinen vastaus tuntuu olevan: En mää nyt kun mähän kisaan siinä samana päivänä
» Jep. Mieli tekisi usein valistaa langan toisessa päässä olevaa, että minä kisaan, toimin ylitoimitsijan hommissa, kuskaan esteet ja teen vielä töitä radalla siinä päivän aikana. Tähän en kuitenkaan ole lähtenyt, koska ihmisten panos seuraa kohtaan on luonnollisesti erisuuruinen työkiireistä ja muusta elämästä riippuen. Siitä huolimatta tuntuu niin väärältä, että sekä meillä raatajilla että näillä kilpailijoilla on samat harjoitteluolosuhteet ja edut seurassa.» Tällainen toiminta aiheuttaa luonnollisesti eripuraa seuran jäsenissä. Kisajärjestäjiksi on tuskaista suostutella ketään, koska se on melko yksinäistä puurtamista ja vastuu on valtava. Jos kilpailu sattuu epäonnistumaan jollain saralla, on koko seuran maine vaakalaudalla.
» Aktiiviset harjoittelijat, katsokaapa peiliin ja miettikää, miten voisitte itse tehdä seuranne hyväksi. Agilityseura ei ole porukka, jota yksin hallitus pitää pystyssä, siihen tarvitaan kaikkien panosta.
» Periaatettani vastaan lähetän tämän kirjoituksen nimettömänä, koska asia ei koske ainoastaan itseäni.
Hyvää agitoukokuuta kaikille!Tuomarointi ja koulutus vie kovin ison osan ajastani, Siitä huolimatta koen, että tekeminen ns vähäpätöisissäkin jutuissa on tosi palkitsevaa ja opettaa aina uutta: riman nostaja, kuuluttaja, tuom.sihteeri, tuomari, kouluttaja, koulutettava...
Agilityhenki tänä päivänä haisee (kuulemma) pahalta, ryppyotsaisuutta ja itsekeskeisyyttä tulee kaiken aikaa vastaan. Olen harrastanut vuodesta -88 ja olen ollut aina jees-nainen. Aluseurassani huolehdin mm. kanttiinista. Ja olin toimitsijana. Ja tein siinä sivussa joskus nollankin. Jopa kaverin koiralla.
Tänään HAUn Wappukisoissa vastasin kuulutuslaitteistosta, tuomaroin, JA tein puhtaan radan, no joo, 3 sekkaa yli ihanneajan (siitä onnellisena kierrokset ovat sen verran korkealla, ettei nukuta). Ei ollut vaikeaa kuuluttaakkaan siina kohdassa, kun kuuluttaja oli estynyt. No, en enää tähtää Suomen- enkä maailman mestariksi... silti kanttiininpito/toimitsija-aikanani olin Suomen maajoukkueessa. Kerran varalla ja kerran varsinaisena...Hau:lla on mielestäni hyvä ratkaisu kisajärjestelyihin: jokainen koulutusryhmä vuorollaan on kisajärjestelyvastuussa. Seurojen jäsenmaksut ja koulutusmaksut ovat kuitenkin niin vaatimattomat verrattuna siihen, miten tasokasta elämänlaatua koira ja sen ohjaaja saavat vastineeksi, että oman seuran toimintaan Kannattaa Panostaa. Koiran kanssa toimiminen on sosiaalista toimintaa yli lajirajojen. Jos ei ihminen pysty oman lajinsa ja lajinsa lauman kanssa olemaan sosiaalinen, solidaarinen ja välittävä, miten ihmeessä voi tulla toimeen täysin toisen lajin kanssa ja vielä kuvitella ymmärtävänsä sitä ja sen käyttäytymistä. Ja tehdä yhteistyötä.
Agilityssä ensisijainen avu on yhteistyökyky. Sekä koiran, mutta myös harrastuskavereiden kanssa. Kaikesta oppii ja hyötyy. Agility on aikuiskoulutusta! Elävän pelivälineen ja erilaisten ihmisten kanssa askarrellessamme olemme tässä mahtavassa lajissamme todella edellä muita.
Ei nipoteta, vaan välitetään,harrastetaan ja riidellään agilitystä. Rakentavasti!!Yhteistyöterveisin
nimim. kokemusta on!PS. Nasu välittää onnittelunsa tämän päivän Tapiola-kisan mini1-voittajalle! Ja Pipsa (enkelinvalkoinen) onnittelee midi 1-voittajaa, valkoista käppänää!