Jutun lähetti Tiina , Syyskuun 29, 2006 kello: 16:00:51
Re: Oikea ikä agin alottamiseen..?Vastineena juttuun: Oikea ikä agin alottamiseen..?, jonka kirjoitti: ihmettelevä.. , Syyskuun 29, 2006 kello: 08:47:06:
Minä aloitin ensimmäisen bordercollieni kanssa agilityn noin vuoden ikäisenä ja silloinkin harjoituksissa hypittiin alkuun vain matalia hyppyjä, A:na oli minien A ja niin edelleen...
Nyt olen aloittamassa agilitya kolmannen bordercollieni kanssa, hänellä on ikää rapiat kolme kuukautta. Eli kuulun siis tähän ryhmään, jota edellä kirjoittaneet kovasti ihmettelevät. Kysynkin miksi ei?
Ei meillä ole tavoitteet MM-tasolla, AVA riittää, joten menestys ei ole meidän syy aikaiseen aloittamiseen, vaan koiran tarpeet. Pienestä pitäen totutellaan erilaisiin ympäristöihin ja toimintoihin. Lisäksi jo kolmen kuukauden iässä bortsu alkaa tarvitsemaan erilaisia toimintoja tyydyttääkseen "työintoaan". Agilityn lisäksi olemme tehneet jo useat jälki- ja hakutreenit (ensimmäinen jälki 8 viikkoisena). Leikkitottista joka päivä, esinehaun harjoittelua jne. Kaikkea mahdollista leikin varjolla ja pennun ehdoilla.
Agility on mukavaa leikkiä pennun kanssa, varsinkin kun meillä on jo varsin toimiva kontakti ja ohjaaja ymmärtää jo hieman vieteistä jne.
Tietenkin erityisesti agilityssa täytyy ottaa huomioon pennun fyysinen kehitys -ei hyppyjä, A:ta, puomia jne, eikä missään nimessä liian pitkää aikaa kerrallaan. Hyppyjä voi harjoittella "hyppäämällä" (l. juoksemalla) yli maassa olevan riman, puomia harjoittellaan maassa olevalla puomin pätkällä jne. Putkea harjoitellaan hieman vähemmän, vaikka se pennulle sopiikin, jottei "putkihulluus" tulevaisuudessa muodostu ongelmaksi. Ohjaajan ja koiran yhteistä leikkiä on juoksenella ympäri kenttää. Itse "treenaamme" noin puolisen tuntia kerralla, johon sisältyy muutamia max. viiden minuutin sessioita.
Miksi aina täytyy odottaa, että koira kasvaa, kun turvallisesti ja asiallisessa ohjauksessa voi kaiken hauskan aloittaa jo aikaisemmin?