Jutun lähetti Minä vain , Tammikuun 4, 2006 kello 18:06:58
Re: Mitäköhän..Vastineena juttuun: Re: Mitäköhän.., jonka kirjoitti: Rauno , Tammikuun 4, 2006 kello 12:00:16:
Uskoisin, että valittavalla lajiliiton hallituksella on tarkoituksena toiminnan todella käynnistyttyä värvätä eri työryhmiin monipuolisesti väkeä agility-kentältä. Missään ei vaadita, etteikö työryhmiin voisi päästä myös liiton ulkopuolella olevista agility-seuroista.
Keskeisiä agilityyn liittyviä asioita valmisteltaessa hallitus voisi lähettää ehdotuksiaan agility-seuroihin kommentoitavaksi ja viimeistellä esityksensä kentän kantoja kuultuaan. Missään ei kielletä, etteikö hallitus voisi kuulla myös liiton ulkopuolella olevia seuroja näistä asioista. Lopullinen päätösvalta lajiliitossa on kuitenkin ainoastaan ja vain yhdistyksen jäsenillä, jotka päättävät keskeisistä asioista liiton kokouksessa.
Tämä tarkoittaa sitä, että voit halutessasi vaikuttaa ja kehittää liiton toimintaa vaikkei seurasi kuuluisikaan liittoon. Liiton toiminnan kehittämiseen ja päätösvallan käyttöön voivat kuitenkin osallistua vain jäseninä olevat yhdistykset.
Jotta lajiliitto voisi oikeuttaa toimintansa varteenotettavana ja valtakunnallisena vaikuttajana, sen on ensiksi saavutettava laaja luottamus agility-kentällä. Tähän työhön valittava hallitus varmasti tulee täysillä paneutumaan asiantuntevien työryhmien avustuksella.