Jutun lähetti agility , Marraskuun 10, 2004 kello 22:27:26
Re: Ikuiset ykköset/kakkosetVastineena juttuun: Re: Ikuiset ykköset/kakkoset, jonka kirjoitti: mian , Marraskuun 10, 2004 kello 14:59:06:
Olen aloittanut agilityn vuonna 1999. En siis ole joutunut harjoittelemaan 75 cm korkuisilla aidoilla. Olen myös kuullut joistain kummista esteistä, joita on kuulemma joskus ollut, eikä niitä enää ole agi-radoilla en ilmeisestikään ole mikään vanha parta.
Emme kilpaile koirieni kanssa korkeimmalla tasolla, olemme kuitenkin kovasti yrittäneet. Tosin ensimmäiset kaksi vuotta odottelin jotta saisin koiraan jonkinnäköisen tolkun; se kun sattuu olemaan melko vilkas otus. Kilpailuissakin kävimme, tosin rusettikisoissa.
Myöhemmin uskaltauduin oikeille kilpakentille. Ja kymmenien kilpailujen jälkeen huomasimme juuttuneemme alempiin luokkiin ja oho: säännöt taas vaihtuivat sekä oho: taas oli hyppyesteet korkeammalla. Ja oho: se ettemme ole näinä myöhempinä vuosina edenneet siihen maagiseen kolmosluokkaan ei enää ollutkaan sitä, ettei osaisi jotain yksittäistä estettä, vaan jonkun esteen suorittamisvirhe muodostui niin suureksi tavaksi, ettei siitä tahtonut päästä eroon. Jos sai ohjaajan oppimaan jonkun virheen pois, niin miten koiran sai ymmärtämään, missä muka se virhe tehtiin?
Useat samantyyppiset radat, joissa periaatteessa tehtiin aina samantyyppiset virheet, toistuivat.
Moninaisissa kilpailuissa opittiin (tai opetin koiran) miten niissä ei pitäisi mennä, sekin tuli sitten tavaksi.Peiliin katsominenkaan ei enää auttanut, mutta se auttoi, että sain vuosia sitten tavata jonkun joka oli kymmenen vuotta harrastanut samantyyppisen koiran kanssa. Hänenkään koiransa ei koskaan oppinut pois sitä yksittäistä virhettä. Eihän jo lopettaneet koirat ketään lohduta, mutta huomasimme törmänneemme samanlaiseen ongelmaan. Yksi virhe radalta oli aina sama ja aina jotenkin törmäsimme siihen, vaikka kuinka hyviä ratoja mahdollisesti teimmekin. Eikä mikään auttanut vaikka kuinka kauan tai paljon yritti hyvästä radasta ei ole hyötyä kenellekään. Tunnen edelleen myötätuntoa tätä henkilöä kohtaan.
Nyt jopa pienikin onnistuminen niissä harvoissa kilpailuissa, joissa vielä käymme maistuu makealta. Ja mikä parasta, voin rauhassa kehua koiraani ja nähdä sen nauttivan elämästään.
Onneksi koulutustaso on huomattavasti kohonnut noista ajoista ja toivottavasti ei enää koskaan kenenkään tarvitse joutua siihen kurimukseen, ettei etene, koska ei pysty yksittäisiä esteitä suorittamaan. Siihen kai kaikki pyrkivät. Ja käsitykseni on varmasti myös muiden kanssa samassa linjassa.