Re: MM-kisat ja niistä kirjoittelu


[ Vastineet / Follow Ups ] [ Agilitysivujen juttupalsta / The message board of the Agility pages ] [ FAQ ]

Jutun lähetti Kiitos Åsa , Lokakuun 15, 2004 kello 23:09:41
----------------------------------------------------------------------

Re: MM-kisat ja niistä kirjoittelu

Vastineena juttuun: MM-kisat ja niistä kirjoittelu, jonka kirjoitti: Åsa , Lokakuun 12, 2004 kello 11:53:38:

Kiitos Åsa ja muutkin keskusteluun osallistuneet maamme edustajat. Olette ansainneet paikanne joukkueessa ja teitte varmasti parhaanne.

Itsekin MM- ja PM- kisoihin osallistuneena haluaisin tuoda muutaman asian esille.

Arvostelua on tällä palstalla tai ASB:ssä todella helppoa tehdä suuntaan jos toiseen. Se ettei ko. foorumeiden lajiasiantuntemus välttämättä riitä tulkitsemaan agilityä huippu-urheilua, on heidän asiansa ja annetaan heidänkin opiskella asiaa.

Haluaisin, että Te, maajoukkueessa olleet, kertoisitte hieman tunnelmista ja kokemuksista kisoista.

Itse muistan, kuinka onnistuneita suorituksia palkittiin ”älyttömin” suosionosoituksin suorituksen aikana. Toisaalta koiraan kohdistuvaa lievääkin pakotetta saatettiin viheltää ja buuata siten, ettei asia jäänyt epäselväksi edes linja-autossa lepäävälle kuskillekaan. Koiran käskytys radalla kuului tuskin edes omiin korviin. Kisojen kestäessä yli 10 tuntia, ei yksikään kisaaja voinut välttyä kokemasta ja luomasta omaa käsitystään yleisön paineesta suoritukseensa.

Kuten oli todettu, oli maatamme edustamassa parhaat koirakot, joista osa oli ensikertalaisia ko. tasolla. Mainitsemani asiat vaikuttavat varmasti jokaiseen ensikertalaiseen. Osalla meistä on luontainen tai opittu kyky sulkea yleisö ja luodut ulkoiset paineet pois suorituksesta. Kokemus auttaa tässäkin asiassa.

Mikkokin kävi ”opiskelemassa” oman mielensä hallintaa muutaman kerran, jotta pystyy MM-tasollakin aina ja aina parhaaseen mahdolliseen suoritukseensa. Se, että paras mahdollinen suoritus ei johda maailmanmestaruuteen, ei ole koirakon tai karsintamenetelmän syy. Syy on siinä, että toiset olivat tänään parempia.

Olen aivan varma siitä, että koko maajoukkueemme on tänä päivänä kehittynyt hurjasti agility-urallaan pelkällä MM-kisasuoritusten tekemisellä ja tunnelmaan osallistumisella.


----------------------------------------------------------------------

Vastineet / Follow Ups:





[ Vastineet / Follow Ups ] [ Agilitysivujen juttupalsta / The message board of the Agility pages ] [ FAQ ]