Jutun lähetti Rasmus , Heinäkuun 16, 2009 kello: 18:11:32
Re: MM-karsinnan pistesysteemi, onkohan loppuun asti mietitty?Vastineena juttuun: Re: MM-karsinnan pistesysteemi, onkohan loppuun asti mietitty?, jonka kirjoitti: TRa , Heinäkuun 16, 2009 kello: 16:24:18:
TRa kirjoitti:
» Muistakaa, että Noel teki jonakin vuonna MM-kisoisa ekalla radalla tosi pitkän kaarroksen. Tuli silti hopealle, kun seuraava rata meni nappiin. Olisko pitänyt Juhan vaan luovuttaa silloin, että eihän tästä voi enää nousta kun on noin monta sekkaa eroa kärkeen? Eli siis aikaa voidaan paikata aina isoissa kisoissa (varsinkin jos on todella nopeat kontaktit esimerkiksi) seuraavalla radalla, sitä vitosta (tai hylsyä) ei. Miksi siis nyt nykysysteemillä "rangaistaan" parin sekunnin kaarroksista samoin kuin ratavirheestä.Parin sekunnin kaarroksella saat vielä pisteitä, jopa kolmeen sekunnin turaamiseen on aikaa. Sen sijaan riman tiputuksella olet ulkona pisteiltä ja kahdella väärällä esteellä ulkona kisasta.