Jutun lähetti Helena Tiainen , Joulukuun 21, 2007 kello: 14:28:26
Re: jenny-käännös ?Vastineena juttuun: Re: jenny-käännös ?, jonka kirjoitti: Anja Lehtiö , Joulukuun 21, 2007 kello: 13:29:29:
Anja Lehtiö kirjoitti:
» En tiedä millä blogilla olet käynyt, mutta minä tarkoitan tällä ihan eri asia kuin tuolla alla on kuvattu ;o)
» Ennakoivasta käännöksestä on kuitenkin kyse. Kun olen nyt monta vuotta ottanut koiraa "nenästä kiini" vastaisella kädellä ennen hyypyä, olen nyt yrittänyt muutta sitä joissain kohdissa jos on kiire seuraavan paikkaan.» Periaaatteessa ihan tavallinen valssi joita on vuosia jo tehty, tämä vaan aloitetaan aiemmin ja vartalo kääntyy voimakkaammin kohti koiraa ennen hyppyä. Voi myös lähteä poispäin esteeestä vaikka koira ei vielä ole sitä suorittanut.
» Eli koira ohjataan koiran puolisella kädellä hypylle, muutama askel ennen ponnistusta käännät koko vartalosi koiraa kohti (selkä esteelle päin), ohjaava käsi pysyy päällä jotta koira ei käänny vartalon mukaan pois hypyltä. Vasta kun koira on kiertänyt siivekkeen, vaihdetaan kättä.
» Tämä on hyvä koirille; jotka eivät välttämättä lähde kiihdyttämään tavallisesti niin nopeasti käännöksen jälkeen, koirille joita joutuu saattaamaan hyppyyn kiinni, erittäin nopeille jossa ohjaaja jää paljon jälkeen, voi ohjata koiraa kauempaa.» Onpa vaikea selittää, ne jotka ovat olleet kursseillani kesän jälkeen ovat varmaan näitä joutuneet tekemään, ehkä joku osaa selittää paremmin...
» Jennyn dvd:llä on myös kuvattu monesti näitä harjoituksia. Soikkakäännöstä en ole kyllä ikinä nähnyt Jennyn tekevän.. eikä ainakaan hänen videolla ole...tai sitten olen vain sokea ;o)Mietinkin jo noita viestejä lukiessa, että olen taitanut tajuta Jennyn opit ihan väärin. Noh, en ehkä sittenkään...
Eli Jennyhän (ja varmaan moni muukin) käyttää koiran puoleista kättä ns. johtavana kätenä niin kauan kunnes koira on suorittanut esteen. Vartalo, olkapäät ja jalat sen sijaan kertovat koiralle minne mennään seuraavaksi ja näin ollen ne kääntyvät hyvissä ajoin ennen estettä. Kuten Anja sanoi, sinällään ihan perinteisen valssin tyylinen, ajoituksissa vain on eroa.
Olen kokeillut ko ohjausta sekä vanhemmalle koiralle että pennulle ja hyvin toimii molemmilla.