Jutun lähetti tsemppiä teille , Elokuun 26, 2007 kello: 18:34:55
Re: päivitystäVastineena juttuun: päivitystä, jonka kirjoitti: olli , Elokuun 24, 2007 kello: 17:29:46:
olli kirjoitti:
» Kerrotaanpa pitkästä aikaa missä mennään: korvausasia on mennyt kuluttajariitalautakunnalle pienen korvaussummaerimielisyyden takia: vaadimme n 3000 korvausta ja yrittäjä (jatkossa AK) tarjosi 250, josta siitäkin 150 oli hänen saamaansa hoitomaksua. Oli huvittavaa lukea AK:n (lakinaisensa avustuksella tekemää) vastinetta. Muutamia kohtia siitä:
» 1. aiemmin meille kerrottiin, että Eppu karkasi, kun AK oli ottamassa sitä ulkoaitauksesta. Nyt versio oli se, että hän oli koko ajan aitauksen sisällä mutta ENNENKUIN hänellä oli koira taluttimessa hän avasikin oven raolleen. Eipä olisi tällainen toimintajärjestys tullut vieraan koiran kanssa helposti mieleen.
» 2. Hän kuulemma käytti omaa narttuaan, jolla oli juoksu, hajusyöttinä 1.5. Kuitenkin jo 19.4. päivätyillä kotisivuilla Doris oli saamassa kesäpentuja...
» 3.matkakuluja etsintöihin AK pitää aivan liian suurina ja ennen kaikkea hän pitää tarpeettomana, että otimme töistä vapaata etsiäksemme rakastamme. Hänen toimintansa olisi riittänyt etsintöihin. HÄVETTÄVÄÄ: meidän olisi pitänyt istua töissä/ kotona Helsingissä 70km päässä ilman että olisimme etsineet Eppua luottaen AK:n etsintöihin, joita ei tapahtunut ensimmäisen päivän jälkeen ollenkaan.
» 4. Suora lainaus: 'T:mi V-p on valmis palauttamaan hoitomaksun 152 kokonaisuudessaan, vaikka koira katosi hoitojakson viimeisenä päivänä.' Mahtavaa !!! Hoitohan onnistui loistavasti, vaikka hoidettava tapettiin.
» 5. Puhelinkuluista vaadimme aluksi arviolta 50, ei kelvannut, vaadittiin erittelyä. Otettiin erittely (vain kännykät, ei esim kotipuhelinta), loppusummaksi tuli 94, ei kelvannut, tarjotaan 20, koska kuitenkin rupattelimme ja juorusimme kaikkea muuta keskellä metsää vilussa, sateessa ja epätietoisina koiramme kohtalosta.
» 6. Pienellä viilauksella AK tarjoaa nyt liki 350. Moraalittomia, vastuuttomia yrittäjiä riittää. Prosessi jatkuu...Uskomatonta, näissä tapauksissa on h y v ä, että on netti. Ettei tällaiset tapaukset toistuisi. Voimia taisteluun, laitahan edelleenkin päivityksiä, kyllä niitä luetaan!
t. paimenkoiralauma