Jutun lähetti Mikä riittää? , Elokuun 20, 2007 kello: 13:09:21
Re: Mitä mieltä B-maajoukkueen valinnoista?Vastineena juttuun: Re: Mitä mieltä B-maajoukkueen valinnoista?, jonka kirjoitti: samaa mieltä , Elokuun 20, 2007 kello: 11:29:25:
Kenellä on oikeus määritellä, mitä sana urheilu tarkoittaa? Jos vertailuna pidetään pitkäkestoista vyön alla juoksua, niin mitä on silloin korkeushyppy tai vaikkapa uimahyppy. Jos taas urheilun kriteeriksi pistetään pitkäkestoisuus, niin onko vasta marathon tai triathlon urheilua vai täytyykö mennä vielä ylipitkille matkoille? Entä sitten laskuvarjolla hyppääminen. Siinä ei tarvita omaa voimaa ollenkaan, että tullaan alaspäin. Ohjailussa ja liikkumisessa tietysti hyvinkin paljon. Tai pujottelu? Siinäkin painovoima tuo alaspäin. Pujottelijanhan täytyy vain osata oikealla tavalla jarrutella. Eikö yksinkertaisesti voisi vain hyväksyä, että eri lajeissa on erilaiset vaatimukset. Toiset kestävät pidempään ja toisen lyhyempään. On myös jokaisen oma asia miten valmistautuu tuon lyhyen tai pidemmän hetken suorittamaan. Se on selvää, että varmasti aina löytyy laji, jonka suorituksesta ei joku selviä. Se ei kuitenkaan voi olla mikään määritelmä lajin urheilullisuudelle tai epäurheilullisuudelle eikä varsinkaan sille, että onko joku liikuntaa. Myöskin ajatus siitä, että vain sellaiset harjoitteet, jotka ovat lajin omaisia tekevät lajista urheilun. Kuinka kukaan sitten voi perustella, että kuulamörssärit harrastavat joskus vesijumppaa? Tekeekö se samasta harjoituksesta epäurheilullisemman, jos sitä tekee vaikkapa taitovoimistelija, maratoonari tai agilityn harrastaja. Kilpailusuorituksen kestolla ja sen hetkellisellä rasituksella ei siis ole välttämättä mitään korrelaatiota itse harjoitteiden kanssa. Koska vastaavia esimerkkejä ja vertauksia löytyy tuhansista ja taas tuhansista lajeista, on turha kenenkään väittää, että hänellä olisi tässä asiassa jonkinlainen absoluuttinen tieto oikeasta ja väärästä rajan vedosta. Jokaisella voi olla oma näkemyksensä ja aivan yhtä suuri oikeus myös pitää kannastaan kiinni.
Agilitya voi harrastaa omaksi huvikseen, eikä kenellekään ole velvoitetta osallistua ainoaankaan kilpailuun. Kilpaileminen on kuitenkin yksi keskeinen osa agilityharrastusta ja on ollut sitä jo lajin alusta alkaen. Kun kilpailijamäärät kasvavat koko ajan, on voittaminen myös varmasti aina vain vaikeampaa ja vaikeampaa. Siitä myös vääjäämättä seuraa, että kilpailijoiden tulee tehdä yhä enemmän ja osata yhä enemmän, jotta he voisivat pärjätä. Jos joku kokee sen ongelmaksi ja lajin koventumiseksi, niin haluaisimpa nähdä sen keinon, millä kiellettäisiin ihmisiä opettelemasta lisää ja vähentämään treenaamista. Mikä on se oikea ja todellinen pelko, joka ihmisillä on? Pelätäänkö ehkä eniten kuitenkin sitä, että oma osaaminen, taito ja kunto eivät riitä? Ehkä ei välttämättä olla itse valmiita tekemään sitä työtä itsensä ja koiransa hyväksi, mitä huipulle pääseminen edellyttää. Silloin on helppo todeta, että tämähän nyt on koiraharrastus eikä mitään muuta. Sitä se voikin olla jollekin yksittäiselle ihmiselle. Jollekin toiselle se on myös paljon muuta. Välttämättä kaikki eivät edes haluta tunnustaa, että oman fysiikan ja koordinaation kehittämisellä ihan oikeasti voidaan parantaa suoritusta. Se on heidän oma valintansa. On kuitenkin varsin kyseenalaista, jos silloin syyttää jotain toista lajin vääristämisestä tai väärästä asenteesta, mikäli tämä on valmis myös oman kuntonsa kohentamiseen.