Jutun lähetti esiintyjäkoirani , Toukokuun 18, 2007 kello: 11:01:03
Re: Mikä on ollut huvittavinta..Vastineena juttuun: Re: Mikä on ollut huvittavinta.., jonka kirjoitti: Päivi P , Toukokuun 18, 2007 kello: 10:15:47:
Ensimmäinen varsinainen kisakoirani 90-luvun puolella kun aloittelin lajia oli tiibetinspanieli, ja se kieltämättä kyllä edisti huumoripitoista suhtautumista lajiin.
Koira rakasti esiintymistä. Sen bravuuri oli näyttävä asento A:n harjalla, puomilla tai paremman puutteessa pöydällä. Siinä se yleisön edessä patsasteli tuuheat rintakarvat tuulessa hulmuten usein 30-50 sekuntia ennenkuin suvaitsi jatkaa rataa. Itse tietysti järjestin yleisölle sillä välin hupia houkuttelemalla sitä alas kaikin mahdollisin keinoin.
Hurjan maalipalkkauksen ansiosta koira sitten oppi aikanaan esiintymään myös juoksemalla. Lisäapua tuli siitä, että palkitsimme sitä myös hurraamalla loppusuorilla treeniporukan voimin. Ainoa ongelma oli, että juokseminen ei tipsulogiikan mukaan välttämättä sisältänyt esteiden suorittamista. Parhaimmillaan koira suoritti kolme kisarataa peräkkäin hyppäämättä ainuttakaan hyppyä, se vain juoksi näyttävästi esteiden ohi. No, putket, kepit ja kontaktiesteet se sentään niilläkin radoilla teki ; ) Liian kuumalla tai inhassa sadesäässä se ei vaivautunut radalle ollenkaan, vaan juoksi lähimmän pöydän alle tai putkeen varjoon ja suojaan. (Toki sekin joskus teki radan riittävän nopeasti ja virheettä, kakkosluokkaan kun kuitenkin päädyttiin sen kisauran aikana.)
Varmasti oli kyse muustakin kuin rodun tai yksilön luonteesta, sijansa varmasti oli opettelevalla ohjaajalla ja koulutuksen puutteilla. Mainio kisakaveri tuo toisaalta oli, eipä ainakaan päässyt touhu liian totiseksi. Ja koiran motivoinnista opin yhtä sun toista sen kanssa harrastaessa.