Jutun lähetti ulkopuolisen kommentti , Tammikuun 3, 2007 kello: 17:41:38
Re: Kahden kerroksen väkeäVastineena juttuun: Re: Kahden kerroksen väkeä, jonka kirjoitti: edes joskus , Tammikuun 2, 2007 kello: 17:10:00:
edes joskus kirjoitti:
» Ei tässä mielestäni ole kukaan mollannut harrastajia, vaan kyse on seuratyöhön osallistumisesta. On jopa olemassa kouluttajia, jotka syystä tai toisesta eivät itse juuri kisaa, mutta ovat valmiita kouluttamaan muita.
» Osallistuminen seuran talkoisiin edes kerran/kaksi vuodessa on jo iso apu. Tietenkään ei voi vaatia, että aina pääsee, mutta edes joskus.
» Meilläkin ollaan mietitty jo ajatusta, että harjoituspaikan saamisen ehto on sitoutuminen seuran tapahtumien työntekijänä edes kerran tai kaksi kaudessa. Nyt kaikissa talkoissa ja kisoissa työskentelee aina se sama porukka ja onneksi aina välillä joku uusikin osallistuu. Ainakin meillä vain n. 12/70 on se osallistuva porukka. Miten muilla??
Kirjoitan nyt vastineen, vaikka en mihinkään agiseuraan edes kuulu! Harrastus on vasta haaveissa. Mutta ongelma kuulostaa kovin tutulta, näin vapaaehtoisissa järjestöissä ja yhdistyksissä toimineelle.Kuulostaa siis ihan tavalliselta vapaaehtoistoiminnalta. Aina ne hommat kasautuvat muutaman harvan harteille. Toiset suhteellisen pätevillä tai ei-pätevillä syillä sitten luistavat hommista. Mutta kun kerta kyseessä on seura, joka talkoilla hankkii varoja jäsenmaksujen alhaalla pitämiseksi, tulisi mielestäni jokaisen jollain tavalla osallistua noihin yhteiseen palkattomaan työhön! Kaikilta ei voi vaatia monituntisia työrupeamia, mutta kaikilla pitäisi riittää muutamaan tuntiin silloin tällöin. Epäilen, että suurimmalla osalla on kyse viitseliäisyydestä (miksi tehdä palkatonta työtä, kun ei pakoteta) eikä oikeasta ajan puutteesta. Jos aika ei tosiaan riitä, voi harrastaa kaupallisissa agikouluissa. Niitä on tosiaan pilvin pimein, mitä olen itse mielenkiinnon vuoksi netistä katsellut. Selvän hintaeronhan huomaa heti seurojen ja kaupallisten koulujen välillä - ja tämä ero on siis palkattoman työn tulosta? Mielestäni sietäisivät hävetä ne, jotka eivät mitään tee ja nauttivat vain tuloksista... Vapaamatkustajuus on nykymaailman meininki, ärh.