Jutun lähetti Majka , Tammikuun 9, 2006 kello 11:01:48
Re: Luonteista ja vähän muustakin...Vastineena juttuun: Luonteista ja vähän muustakin..., jonka kirjoitti: Tarja Uuskivi , Tammikuun 8, 2006 kello 16:36:09:
Samaa mieltä Tarjan kanssa, että luonnetestiä luetaan usein niin väärin!
Usein ajatellaan, että yli 200 p. luonnetestistä = hyväluonteinen koira. Siitähän ei testissä ole kyse. Jokaisella rodulla on omat erityislaatuiset ominaisuutensa ja luonteenpiirteensä - ja ihanteetkin. Jos vaikka irlanninsusikoira saisi 270 p., niin olisiko se tyypillinen ja "hyväluonteinen" irlanninsusikoira?? Tuskin vaan!Luonnetestissä kyse ei ole loppupistemäärästä, vaan eri osioista.
Jos koiran hyväluonteisuutta haluaisin minä itse arvioida luonnetestituloksen perusteella, kysyisin aluksi hermorakenteen, luoksepäästävyyden ja terävyyden arvosanat. Siinä olisi hyvä lähtökohta: onko koira hermorakenteeltaan millainen, onko se luoksepäästävä vaiko kenties jopa salakavala, ja onko sillä kykyä reagoida aggressiivisesti sitä uhattaessa ja eritoten lopettaa aggressiivisuus kun uhka lakkaa.
Jos taas haluaisin arvioida luonnetestituloksen perusteella myös koiran koulutettavuutta työkoiraksi, kysyisin vielä arvosanat kovuudesta ja taistelutahdosta.
Luonnetesti on aina kahden eri tuomarin mielipiteiden summa. Juuri sen takia, jos haluaa että tulokset ovat täysin vertailukelpoisia keskenään, testautetaan saman pentueen pennut samassa testissä, jotta niillä olisi täsmälleen samat muuttujat testissä; samat olosuhteet, samat häiriöt, samat arvioitsijat, sama ikä yms.
Niinhän monet rotuyhdistyksetkin tekevät järjestäessään luonnetestin: jo ilmoittaessaan testistä esittävät varauksen "oman yhdistyksen rodut etusijalla". Tällä juuri haetaan sitä vertailtavuutta rodun yksilöiden kesken. Tai sitten pyritään saman rodun yksilöt edes viemään juuri tietyille tuomareille, vaikka testipaikka vaihtuisikin.Vaikka jokainen on oman koiransa paras tuntija, voi luonnetestissä saada ihan uuttakin tietoa koska siinä luotavia tilanteita ei välttämättä tule aina vastaan normaalielämässä. Näin kävi minullekin Jeican kanssa. Olin aina epäillyt sitä pelkopurijaksi, tosin se ei koskaan ollut ketään purrut, koska sellaista tilannetta en ollut päästänyt syntymään jossa se ei olisi päässyt tilanteesta pois jos sitä ahdisti.
Kunnes sellainen tilanne tuli vastaan luonnestestissä kun koira oli sidottu seinään kiinni, vailla pakomahdollisuutta, ja iso parrakas mies lähestyi vaanien ja uhkaillen. Koira huusi hälyytyshuutoa kurkku suorana. Lopulta, kun hyökkääjä käyttäytyi ystävällisesti ja lähestyi, Jeica perääntyi niin pitkälle kuin pääsi, ja kun mies yhä tuli lähemmäs ja ojensi kätensä, Jeica käänsi vielä päänsäkin pois mutta mies sai silitellä sitä kaikessa rauhassa. Tässä siis minun kuvittelema pelkopurija! Ei sinne päinkään. :-)
Alun perin jännitin Jeican kanssa eniten luoksepäästävyyttä, sillä "omillaan" se ei antanut vieraiden koskea itseensä vaan peruutti ja hälyytti, mutta kun minä koskin siihen edes ihan pikkuisen vaikka sormenpäälläni (tai se oli käskyn alla), sai kuka vain tehdä sille mitä vain ja se luotti että kaikki oli hyvin. Sanoin tämän suoraan tuomareillekin, ja miestuomari yritti ensin lähestyä Jeicaa ilman että minä koskin siihen, ja ei onnistunut - ja uudestaan niin että minä pidin kättäni sen kaulalla - ei ongelmia. Tämä hyväksyttiin ja ihan suotta siis olin pelännyt. ;-)Majka