Jutun lähetti Majka , Tammikuun 6, 2006 kello 23:13:55
Re: PON kaverina, kommentteja kaikilta!Vastineena juttuun: Re: PON kaverina, kommentteja kaikilta!, jonka kirjoitti: Milla , Tammikuun 6, 2006 kello 15:03:21:
Juu, itsepäisiä ovat! Sitä ei kukaan PONin omistaja voi kieltää.
MUTTA kun koiran motivoi oikein - valjastaa sen itsepäisyyden oikein, antaa koiralle tehtävän - niin se itsepäisyys joka yleensä on negatiivinen sana, muuttuukin joksikin todella arvostetuksi: sisukkuudeksi, sinnikkyydeksi ja peräänantamattomuudeksi!
Kun PON on motivoitunut, mikään ei tunnu estävän sitä suorittamasta haluamaansa asiaa. On sitten omistajan omaa taitoa tai taitamattomuutta saada koira motivoitua ja koulutettua haluamallaan tavalla haluamaansa tehtävään ja toimintaan. :-)
Pennusta asti kun treenaa koiran kanssa, opettaa sitä, harjoittaa sen ottamaan kontaktia ja säilyttämään kontaktin, motivoi koiraa; niin kyllä se koira taitaa sen vielä aikuisenakin ja siinä on koira joka toimii ja jota aikuisenakin kouluttaa ilokseen.
Niinhän se on, että jos pennun kanssa ei ole tehty mitään, on turhaa odottaa aikuisenkaan koiran "toimivan" yhtäkkiä... ja mitä enemmän pentua aktivoi ja treenaa pentuna, kasvuiässä, sitä enemmän sen aivot stimuloituu ja sitä pitemmälle se älyllisesti kehittyy.
Tokossa on kilpaillut menestyneesti moni PON. Yhtenä vuonna PON-kerholla oli jopa oma joukkue tokon joukkue-SM-kisassa. Lisäksi tiedän useita PONeja omistajineen, jotka menestyisivät hyvin tokossa, mutta omistajilla ei ole aikaa/kiinnostusta/kilpailuviettiä lähteäkseen kokeisiin oikein korkeat tavoitteet mielessään, vaikka rahkeita siis olisikin sekä koiralla että ohjaajalla. Tämä on aina hieman sääli, koska rotumme ansaitsisi tulla tunnetummaksi myös koeareenoilla tässäkin lajissa, mutta jokainen koiranomistaja tietenkin harrastaa omaksi ilokseen ja mahdollisuuksiensa mukaan ja pääasia on että koiran kanssa tehdään jotain ja koulutetaan, ei se, käydäänkö virallisissa kokeissa.
Itse olen yksinäni treenannut ja kilpaillut kaksi eri PONia TOKOn voittajaluokkaan, varsin helposti. Siinä tuli meillä rima vastaan - toisella koiralla sairastelun ja samalla erittäin voimakkaana puhjenneen eroahdistuksen myötä (paikallaolot eivät onnistuneet enää kokeissa) ja lopullinen niitti oli tämän koiran lopullinen terveyden pettäminen.
Toisen koiran kohdalla taas tottiskoulutus kokeita silmälläpitäen aloitettiin vasta kun koira oli useamman vuoden ikäinen (siihen asti tehty vain perusarkitottista) ja tavoite oli alokasluokan läpäiseminen (silloin kaksi ykköstä). Se, että saimme vielä avoimestakin luokasta kaksi ykköstulosta, oli pelkkää ekstraa! Koiralta ei kuitenkaan koskaan, ensimmäisten neljän vuoden aikana, oltu vaadittu täydellisyyttä ja esim. suoria perusasentoja yms, koska tottisuraa ei oltu tälle yksilölle koskaan kaavailtu ja niin se oli aina saanut suorittaa liikkeet "sinne päin" - usean vuoden ajan. Koska tavoite (alokasluokka) oli saavutettu ja kirkkaasti ylitettykin, en lähtenyt kouluttamaan tätä koiraa enää alusta asti uudelleen jotta olisimme voineet pärjätä ylemmissä luokissa. Ja tässä vaiheessa tuli jo uusi harrastuskoiran alku kotiin.Myös agilityssa näkyy PONeja kilpakentillä ja hyvin ovat pärjänneetkin. SM-kisoissa hienoja sijoituksia, ja sinne ei ihan heppoisin perustein edes pääse mukaan. Kolmosluokissa kisaa useita PONeja ja piirinmestaruusvoittojakin on PONeille sadellut niin yksilöinä kuin ROTUjoukkueenakin!
Mutta jälleen tiedän myös todella paljon agilitya pelkästään treenailevia koirakoita rodussamme, siis sellaisia, jotka eivät luultavasti koskaan mene kilpailuihin.
Kaikki omat koirani ovat aina harrastaneet agilitya jossain määrin. Meillä oli kymmenkunta vuotta sitten oma rata jossa treenasin omieni kanssa silloin tällöin, lisäksi kävin muilla radoilla satunnaisesti. AgiRodussa olen ollut muistaakseni peräti viitenä vuonna mukana PON-kerhon aloittelevien joukkueissa, kolmen eri koiran kanssa. Nämä koirani ovat rakastaneet/rakastavat agilitya todella intohimoisesti, mutta minulla itselläni ei ole kiinnostusta tähän urheilulajiin siinä määrin, että lähtisin hiomaan taitojamme kisoja silmällä pitäen.Omalla kohdallani on nyt innostus siirtynyt pelastuskoiralajeihin. Kaikkien omien koirieni kanssa juuri esim. tottista ja agilitya harrastaneena voin sanoa, että nyt on kotona sellainen kultakimpale, että potentiaalia pitäisi riittää vaikka mihinkä, jos vain itse osaan sen hyödyntää. Onnekseni pääsimme hyvien kouluttajien ryhmiin opettelemaan alkeita ja oma "suodatin" korvien välissä toimii myös ja olen osannut soveltaa annettuja neuvoja meille sopivalla tavalla. Näin on päästy siihen tilanteeseen, että 3-vuotias PON-poika Miklos onkin yhtäkkiä viranomaistason pelastuskoira ja toimimme Helsingin hälytysryhmässä. Tällä hetkellä tulokset on kansallisista haku- ja rauniokokeista ja tämän vuoden tavoitteina on testata taitojamme kansainvälisissä IPOR-kokeissa ja toivottavasti myös jäljellä.
Jälkeä treenasin yhden edellisenkin koiran kanssa, omaksi huviksi vaan, ja paljon ei harjoittelua tarvittu vaan jäljestäminen tuntuu olevan PONille todella luonnollista.Kuten näette, PONeista on oikeasti vaikka mihin, mutta riippuu paljon siitä, kuinka paljon intoa, viitseliäisyyttä, aikaa ja halua satsata on koiran emännällä tai isännällä.
Toimiessaan PON on uskomattoman hyvä koira, joka tekee uskomattomalla intensiivisyydellä! Yksinkertaisesti, PON on paras!
Majka
