Jutun lähetti miniohjaaja , Heinäkuun 3, 2008 kello: 09:57:52
Re: Agirodun aikataulutVastineena juttuun: Re: Agirodun aikataulut, jonka kirjoitti: Valinta , Heinäkuun 3, 2008 kello: 09:43:06:
Mä olen menossa kisaamaan ja olen ollut kahtena edellisenä vuonna myös, eli viime vuonna Vöyrillä ja sitä edellisenä Janakkalassa. Kahdesta viimeisimmästä vain hyvää sanottavaa, kyllähän sitä jo ilmottautuessa tietää, että päällekkäisyyksiä on ja hässäkkää, so what?
MUTTA... en kertakaikkiaan voi ymmärtää miksi sunnuntain joukkuekisaan ei ole porrastettu edellisvuosien tapaan rataan tutustumisaikoja. Eihän nyt helkkari 74 minijoukkuetta ja jokaisessa neljä ohjaajaa voi tutustua rataan klo 8.15? Sehän tekee pahimillaan lähes 300 kisaajaa rataantutustumisessa. Missä on järki? Toki siellä on samoja ohjaajia usean eri koiran kanssa, itsekin juoksen joukkueradan kolmella eri koiralla mutta silti. Hienoa kun meidänkin joukkueissa on henkilöitä, joilla on aamulla 2-3 tunnin ajomatka paikan päälle ja kisapaikalle saapuessaan kuulevat, että hei, tutustuminen onkin klo 11. Ja kun sunnuntaina aamulla alkaa aika monta muutakin kisaa samaan aikaan, mitä meinaa Ylökkiläiset tehdä kun klo 7.00 on sata metriä pitkä jono parkkipaikalle ja sisääntuloportille?
No, odotellaan ja katsellaan kuin käy. Ehkäpä tämä tästä. Tai sitten ei.