Jutun lähetti Silti , Heinäkuun 2, 2008 kello: 15:36:21
Re: Agirodun aikataulutVastineena juttuun: Re: Agirodun aikataulut, jonka kirjoitti: harmistunut miniohjaaja , Heinäkuun 2, 2008 kello: 14:52:25:
Turhaksi rutinasi tekee se, ettet syytöksiäsi kovin kummoisesti perustele. Hyödylliseksi rutinasi muuttuisi jos siinä ohimennen heittäisit meille kaikille käytettäväksi idioottivarman aikataulutusohjelman. Minä en jaksa enkä pysty - sen verran aikatauluista osaan katsoa, että jos neljällä radalla pyöritetään klo 7-21 ratoja taukoamatta avoSM-finaalia lukuunottamatta, niin päällekkäisyyksiä syntyy (kuten on edellisissäkin suurkisoissa, onneksi ei sinulle). Olen itsekin pari kertaa juossut samalla koiralla viimeisenä lähtijänä maaliin juuri, kun toisessa kehässä on alkanut seuraavan kisan rataantutustuminen. Toisella kertaa aikataulun mukaan ja toisella kertaa aikataulujen petettyä perinpohjin. Jos nämä kisat viedään läpi suunnitellussa aikataulussa, se on minusta parempi vaihtoehto kuin tehdä epävarma aikataulu, jossa kaikki teoreettisetkin päällekkäisyydet on eliminoitu. Siksi menen näihinkin kisoihin sillä asenteella, että mitään ei ole etukäteen hävitty.
harmistunut miniohjaaja kirjoitti:
» Kyse onkin siitä, että nyt kisat ovat huonosti organisoitu. Kahtena edellisvuotena kisat ovat olleet suuret ja aikataulut ovat pyritty muodostamaan järkevästi. Järjestäjän olisi kannattanut ottaa oppia edellisistä.» Nyt aikataulut on vaan lätkitty miettimättä yhtään päällekkäisyyksiä. Nyt yhden koiran kanssa joutuu olemaan kahdella radalla yht'aikaa ja rataan tutustuu satoja ihmisiä yht'aikaa. Jos kisaa useammalla koiralla ja vielä eriluokissa ja säkäkorkeuksissa, niin se on itsestään selvyys, että päällekkäisyyksiä tulee, mutta että yhden koiran kanssa joutuu olemaan kahdella radalla yht'aikkaa ei mene kaaliin ja että joukkuekisat, jotka venyvät useaksi tunniksi, niin kaikki tutustuu yht'aikaa rataan. Mitä järkeä on tunkea kaikki kisaajat tutustumaan rataan klo 8.15,jos lähtö on vasta klo 13?