Jutun lähetti KatriS , Kesäkuun 22, 2008 kello: 20:58:30
TSAU:n juhannuskisat
Omasta puolestani lämmin kiitos TSAUlaisille juhannusaaton kisapäivästä Piikkiössä - työntekijät olivat tosi ystävällisiä, aikataulu piti erinomaisesti ja kuulutuksista sai hyvin selvää. Sekä kisa-alusta (nurmikenttä) että radat olivat haastavia, mutta eivät mahdottomia :-)Kisoja käytiin kahdella radalla, ja allekirjoittaneelta erityiskiitos aikataulusta, joka oli (ainakin kolmosten osalta, ja varmaan myös 1- ja 2-luokkien osalta) järjestetty aivan ihanasti sikäli, että samassa tasoluokassa eri kokoluokan koirien kanssa kisaavat saivat ensin tutustua yhteen rataan ja sitten suorittaa sen, ennenkuin oli toisen rataantutustumisen ja kisaamisen vuoro (ja ainakin toisen 3-luokan miniradan alkaessa erikseen kuuluttamalla tarkistettiin, että ko. kisaajat olivat ehtineet mukaan rataantutustumiseen) - käytännössä se tarkoitti kyllä melkein puolen tunnin odotusta ennen viimeistä rataantutustumista, mutta näin sekakokokisaajana sen ymmärsi hyvin.
Jos jatkatte loistavaa perinnettä ja jos itse suinkin onnistun tulevaisuudessa tekemään juhannussuunnitelmat niin että pääsen paikalle, tulen uudestaan.
KatriS
Ella- & Essi-shelttien emäntä