Tikkurilan Match


[ Vastineet / Follow Ups ] [ PON-sivujen juttupalsta ] [ FAQ ]

Jutun lähetti Sinikielen sulttaani , Toukokuun 13, 2005 kello 09:33:57
----------------------------------------------------------------------

Tikkurilan Match

Tikkurilan Match oli meille hyvää kokemusta, mutta ihmettelen itsekin monia asioita. Ensinnäkin, kehät oli selvästi tarkoitettu pienille roduille. Keskikokoinen koira ei päässyt edes liikkumaan luonnollisella tavalla, siten että sen myöhempää näyttelykäyttäytymistä olisi voinut harjoitella. Ja eikö juuri näiden ole tarkoitus palvella tätä tarkoitusta?

Toisekseen, olen vahvasti sitä mieltä, että tuomarin, oli se sitten Match-tuomari tai ei, sen pitää kyetä arvioimaan rotu kuin rotu sen luonnollisella esittämistavalla ja rotumääritelmän suuntaisesti. En sano, että rotimääritelmän mukaisesti, koska se olisi liian vaativaa tämän kaltaisissa näyttelyissä. Mutta tunnusmerkit roduista pitäisi tuntea.

Ja kolmanneksi, tuomarin täytyy olla sen verran ammatti-ihminen, että osaa ja uskaltaa tutkia koiran hampaat, kokeilla kivekset (jos niitä on) ja malttaa odottaa, että koira on laitettu esittämisasentoon. Nämä eivät toetutuneet kaikkien koirien kohdalla, joten pyydänkin kiinnittämään huomiota näihin seikkoihin noin yleisellä tasolla.

Vaikka tällainen tapahtuma on koirille hyväksi, on myös näyttäjälle, omistajalle ja yleisölle myönteistä, että niihin panostetaan sen verran, että saadaan näyttelystä tasokas, vaikkei se virallisuuden mittoja täytäkään.

enkä näin loppuun malta olla sanomatta erästä seikkaa, joka pisti korviini. Tuomari selvästi ohjasi joitakin näyttelykoiria kehäkäyttäytymisessä, suorastaan palvovasti, jättäen toiset , jotka ehkä olisivat tarvinneet ohjausta, kokonaan huomiotta. Sellaista ei pidä olla. Koirille nämä ovat siis harjoittelupaikkoja ja hyviä sellaisia, tehkäämme niistä myös sellaisia. Koirat ovat tulleet harjoittelemaan ja silloin sen, joka järjestää, on kyettävä ottamaan haaste vastaan ja neuvottava kehätilanteessa tasapuolisesti.

Ugh, olen puhunut, sanoi intiaanipäällikkö Istuva Härkä


----------------------------------------------------------------------

Vastineet / Follow Ups:





[ Vastineet / Follow Ups ] [ PON-sivujen juttupalsta ] [ FAQ ]