Jutun lähetti Raisa , Lokakuun 15, 2003 kello 10:08:26
Re: KoiranhankintaVastineena juttuun: Koiranhankinta, jonka kirjoitti: Virpi , Lokakuun 14, 2003 kello 22:31:45:
Meidän perheeseen kuuluu kaksi aikuista ja PON-koira Essi 7v4kk. Essi tuli meille aikuisena. Koirarotuna PON on aivan ihastuttava niin luonteen kuin kokonsa puolesta.
Meillä koira toteuttaa ominaista paimennusviettiään ja on aina siellä missä muukin lauma on. Koira siis pysyy hyvin omalla pihalla. Vieraisiin suhtaudutaan sopivan viileästi. Ensin ilmoitetaan vierailijoista haukkumalla ja sitten otetaan rapsutuksia vastaan. Autossa matkustelu on helppoa, koira pystyy hyppäämään takapenkille ketterästi. Essi on hieman potrassa kunnossa painaen reilu 21 kiloa, kuitenkaan nostaminen ei ole ongelma.
Essi jaksaa hyvin olla mukana lenkeillä. Metsässä Essin voi pitää vapaana sillä koira ei omaa mitenkään suurta metsästysviettiä. Turkin hoito on jonkin verran työlästä ainakin jos koiraa ei ole pienestä pitäen opetettu harjaukseen. Pitkä karva kerää roskia ja sateisilla säillä kuraa. Meillä harjataan alakerran lattia joka ilta ja imuri on myös kovassa käytössä.
Fiksuna koirana PONin kanssa voi harrastaa tokoa ja agilityä. Näyttelyihin PONi kelpaa myös. Meillä Essi on kotikoirana eikä koiran kanssa harrasteta lenkkeilyn ja satunnaisten kotitokoilujen lisäksi muuta. Koira tottelee hyvin käskyjä ja uskoo kumpaakin lauman ihmisjäsentä. Minun kainaloon käperrytään ja isännän kanssa peuhataan.