Jutun lähetti Majka , Lokakuun 15, 2004 kello 16:39:11
Re: PONit harrastaaVastineena juttuun: Re: PONit harrastaa, jonka kirjoitti: Mirkka , Lokakuun 15, 2004 kello 15:26:07:
Nyt olisi Jes-Tas kateellinen jos teidän suunnitelmat kuulisi. ;-)
Jes-Tas kun on oikeasti ylösajavan lintukoiran (spanielin) sielu sullottuna puolalaisen paimenkoiran kroppaan! Voi sitä ristiriitaa.Kun vain jostain pusikosta tulee linnun tuoksu, niin sinne se syöksyy (yhä, vaikka jo 9 vuotta on yritetty toppuutella) ja lintu lehahtaa lentoon. Etenkin fasaanien tuoksu ottaa nokkaan hyvin helposti. Tassu-reppana sitten jolkottaa perässä ja tuijottaa lentävää lintua ja ihmettelee kun ei kukaan ammu sitä alas jotta se saisi sen suuhunsa.
Nuorempana Jes-Tas saattoi juosta pitkiäkin matkoja tuijottaen suoraan ylöspäin, korkealla taivaalla lentävää lintua. Yleensä nämä reissut päätyivät koiran törmäämiseen johonkin ryteikköön/puuhun tms tai sitten ojaan tipahtamiseen. Kun sitä lintua (pienen pientä pistettä taivaalla) piti tuijottaa niin intensiivisesti. Ja täysin kuurona minun huudoilleni.
Tämä on ollut syy miksi Jes-Tasta ei ole voinut pitää irti kovin monessa paikassa kaupunkioloissa.Eipä silti, ei Jes-Tas ole tarvinnut ampujaa saadakseen linnun tuotua. Monen monituista kertaa se on maalla karannut metsään ja tullut lintu suussa takaisin. Aina yhtä ylpeänä ja onnea hehkuen. Linnun pää retkottaa toiselta puolelta kuonoa ja koivet sojottaa toiselta puolelta. Niska mennyt poikki vauhdin hurmassa, olettaisin. Se on sellaista onnea jota ei muuten saa aikaiseksi kuin ihan itse kiinni otetulla linnulla. Tai pupulla. Siililläkin pääsee vähän samaan tunnelmaan mutta pitkän päälle se pistelee suussa.
Pari vuotta sitten pääsin ihan näkemäänkin tämän linnustajan tosi toimissa - olimme rannalla ja yhtäkkiä Jes-Tas äkkäsi kaislikossa jonkin linnun ja ampaisi perään - vauhdilla ne menivät peräkanaa ensin rantavedessä ja sitten metikköön, ja hetken päästä Tasseli tuli ylpeyttä ja onnea hehkuen, hypähdellen ilosta pukkihyppelyjä ilmaan, näyttämään saalistaan. Olikohan se käki vai mikä lie.
Muutama viikko takaperin olimme metsälenkillä Sipoossa. Juuri kun olin päässyt kapuamaan kukkulan laelle, vilahti metsän hämärässä harmaa karvakasa pusikossa vähän matkan päästä ohi - Miklos tietenkin. Heti perään Jes-Tas joka huutaa ujelsi kuin... ajokoira? Ja sitten Miklos, joka ei oikein tiennyt mistä oli kyse. Miklos? Taas? Jaa, se ensimmäinen harmaa ei sittenkään ollut koirani... Huusin ja huhuilin, ja hetken päästä Miklos kipitteli kiltisti luokseni. Jes-Tasta sain odotella pitkän tovin, ja vihdoin tullessaan se paineli ohitseni takaisin paikkaan jossa oli pupusen huomannut, ja laukaten jäljesti hirveällä vauhdilla uudestaan samaa reittiä pusikon kautta ohitse ja pois näkyvistä... Huutelin lisää, ja edellinen toistui pari kertaa. Sitten olin ovelampi - käsi ojossa ojensin nakkia kun Jes-Tas tuli. Jes-Tas nappasi nakin ja lähti vielä kerran juoksemaan jänieskierrosta yksinään. Sen jälkeen olin vielä viksumpi - paitsi että tarjosin nakkia, nappasin koiraa niskasta ja laitoin hihnaan. Puuh! Jes-Tasin kieli roikkui varmaan maahan asti!
- Joko nyt voidaan lähteä lenkille? kysyin...Ja nämä oli vain pari esimerkkiä monista... ;-)
Majka