Jutun lähetti Tommi Raita-aho , Elokuun 27, 2004 kello 03:12:27
Anjon muistokirjoitus
Nyt kun vähitellen on pahemmasta shokista selvinnyt, niin voin koittaa
jotain kirjoittaa Anjon poismenosta, vaikka vieläkin on tunteet
pahasti pinnassa :-(Ensinnäkin haluan kittää kaikkia kannustavista ja osaaottavista
viesteistä, ilman niitä ei varmasti olisi niin hyvin jaksanut kestää
kaikkea tätä surun keskellä. Näitä kaikkia onneksi olemme saaneet
kaikilta tutuilta, myös PON-yhteisöön kuulumattomilta, Anjon kyllä
tuntuu muistavan kaikki "koirapiiriläiset".Anjolla alkoi olla epämääräistä vuotoa, jota epäiltiin
hormonaaliseksi, eli juoksut sekaisin. Pahin mitä epäiltiin oli
märkäkohtu, jonka vuoksi Anjolle päätettiin (lääkärinkin
suosituksesta) tehdä kohdun poisto. Mutta kun leikkaukseen mentiin,
niin paljastuikin paljon traagisempaa. Lääkäri huomasi jo ennen
leikkausta, Anjon rauhoituksen jälkeen pöydällä, epämääräisen "kyhmyn"
mahassa. Muutenhan lääkäri olisi "rutiini leikkauksen" aikana minut
päästänyt omille teilleni ja koira olisi pitänyt hakea noin tunnin
kuluttua. Vieläkään en osannut pelätä mitään vakavaa, mutta avauksen
jälkeen Anjon vatsaontelo oli verta täynnä ja sieltä löytyi noin
nyrkin kokoinen kasvain joka oli jo puhjennut verta vuotavaksi.
Lisäksi sieltä löytyi pari pienempää kasvainta. Lääkärin tuomio oli
tyly: mitään ei ole tehtävissä. Hän ei ainostaan ehdottanut
eutanasiaa, vaan suorastaan vaati sitä ihmetellen miten Anjo oli
voinut olla niin hyvässä kunnossa (samaa tietenkin itsekin
ihmettelin). Elinaikaa kun ei kuulemma olisi ollut kuin muutamissa
päivissä enää. Tätä olisi ollut vaikea uskoa, koska samana päivänäkin
Anjo oli ollut tosi energinen ja pirteä, eikä mitään merkkiä
vakavammista ongelmista ollut. Mutta kun näki kaiken, niin päätös oli
nopea, vaikka vaikea, mutta varmaankin oikea, Anjo oli päästettävä
ikuiseen lepoon, jossa ei enää vatsan kasvaimet vaivaa.Anjon taistelijaluonteesta tämäkin kertoi paljon, se ei turhista
valitellut. Lääkäri ei tiennyt, että koskaan olisi sisäinen verenvuoto
näin ulospäin tullut. Ja Anjo eli silti täyttä elämää loppuun asti!
Näin ollen helpottaa tieto, että tosiaankin Anjo sai elää koko
elämänsä niinkuin halusi, eikä sairaana päivääkään. Jos kasvaimesta
olisi etukäteen tiennyt, olisi varmaankin Anjon viimeisiä päiviä
surkuteltu, eikä se olisi päässyt elämään aktiivista elämää loppuun
asti. Anjo sai kuolla "saappaat jalassa". Tämä oli täydellinen shokki
meille, mutta varmaan Anjolle hyvä loppu.Anjon alkavasta sairaudesta ei tosiaan päällepäin huomannut mitään,
jälkikäteen kyllä jotain merkkejä saattaa myöhemmin huomata, mutta ei
mitään noin vakavaa. Keväällä Anjo tuntui vanhentuneen vähän liikaa
lyhyessä ajassa, mutta silti se tuntui olevan aina oma energinen
itsensä. Kaikki näytti vain normaalilta koiran vanhenemiselta, olihan
Anjo täyttänyt 11 v. jo talvella. Mutta kuten Majka jo mainitsikin,
heinäkussa Anjo oli agirodussa, ja oli siellä täysin oma itsensä ja
teki agility-radalla hienon suorituksen. Nyt kun katselin tuloksia,
niin jopa agirodun voittajajoukkueessa kaksi koirakkoa teki huonomman
suorituksen kuin Anjo, tuntuu aika uskomattomalta suoritukselta
Anjolta, jolla varmasti silloin jo "jäysi" paha kasvain sisuskaluja.
Mutta Anjo todella rakasti toimintaa yli kaiken. Ja Anjolla oli
varmasti kipukynnys äärettömän korkea, täytyy vain toivoa, että se
mitä ei näyttänyt, ei pahoin iteäänkään vaivannut.Vielä kaksi viikkoa ennen kuolemaansa Anjo kävi agilitykisoissa, missä
suoritti sielläkin radan puhtaasti, mutta alle 3 sekuntia yliakaa,
siitä (kun Anjo oli niin nopea aina) huomasi että Anjo ei ole ihan
kunnossa, mutta silloinkin, kuten sanottu, ei mitään vakavampaa, kuin
alkava märkäkohtu, osattu epäillä. Sielläkin kun olii usemapia koiria,
jotka oli kuitenkin Anjoa hitaampia. Jälkikäteen tietenkin kaikki on
selvempää. Mutta silloinkin Anjo nautti tekemisestä yli kaiken... Anjo
oli elämäni ensimmäinen ikioma koira ja elämäni koira, toista vastavaa
ei varmasti tule. Olisimme halunneet niin pitää Anjon vielä
eläkepäivinäänkin keskuudessamme, mutta niin ei käynyt. Ehkä sitten
parempi Anjon kannalta, kun Anjo rakasti toimintaa aina, vaikka niiden
välissä kyllä sohvalla makoilukin maistui. On tämä ollut niin raskasta
täällä meille kaikille... varsinkin meidän Sanna 4v. itki syvästi ja
pitkään Anjon poismenoa, onneksi lapset tuntuvat pystyvän jatkamaan
elämää niin hyvin kaikesta huolimatta, jo samana iltana Anjon
hautajaisten jälkeen Sannakin pystyi leikkimään omia leikkejään
normaalisti, kun vanhemmat olivat vieläkin aika shokissa.Anjo oli koira johon voi luottaa 100%:sti. Anjon toimintatarmo ja
pelottomuus vakuutti jokaisen, joka Anjon sai tuntea. Anjo ei ollut
vain täydellinen harrastuskaveri, vaan kaikessa tavallisessakin
elämässä koira, jota vain saa hakea. Anjo eli kaikessa mukana aina
täydestä sydämestään eikä koskaan pettänyt. Luonteeltaan mielestäni
Anjo, oli kuten PON pitääkin olla, eli aina valmis kaikkeen. Olisin
voinut kuvitella toisenlaisessa elämässä Anjon tarmokkaasti
paimentavan lampaita Puolan alangoilla. Harmittavasti Anjosta ei
tullut koskaan äitiä kilpirauhas-sairauden syystä. Muuten niin
haluaisin nähdä tulevissa PON-sukupolvissa edes vähän Anjon
peräksiantamatonta luonnetta (vaikka tietenkin toista Anjoa ei
mitenkään koskaan voi tulla).Anjo lepää nyt lähellä lempipaikkaansa, eli rinnettä mökillä missä sai
juosta mielin määrin ja pulahtaa välillä uimaan. Anjon kirsun vieressä
on lohtuna veljensä Touhon perintölelu. Lepää rauhassa rakas Anjo! Me
emme tule koskaan sinua unohtamaan!tv.
TRa (+ muu lauma)